Barbara Harding ja molemmat hänen seurassaan olleet merimiehet olivat kadonneet.
KYMMENES LUKU
Toistamiseen ryöstettynä
Kun Barbara Harding Miller edellään ja Svensson jäljessään oli lähtenyt astelemaan saalista kantavan joukkueen perässä, ilmestyi metsästä seitsemän hämyistä, kuulumattomasti liikkuvaa varjoa, jotka alkoivat seurata heidän kintereillään.
Noin puoli kilometriä eteni seurue häiritsemättä kaitaista polkua pitkin. Theriere oli jättäytynyt jälkeen, vaihtanut tytön kanssa muutamia sanoja ja kiiruhtanut sitten jälleen jonon etupäähän.
Miller oli vajaan kymmenen metrin päässä lähinnä edellään olevasta miehestä, ja neiti Harding ja Svensson seurasivat Milleriä vain kolmen tai neljän askeleen pituisin välimatkoin.
Äkkiä kaatuivat Miller ja Svensson ilman minkäänlaista varoittavaa merkkiä raakalaisten keihäiden lävistäminä; samalla hetkellä tartuttiin Barbara Hardingiin jäntevin sormin, ja hänen suulleen painautui käsi, vaimentaen hänen huutonsa.
Ei ollut kuulunut mitään muuta ääntä kuin merimiesten varovaiset askeleet. Kaikki oli suoritettu niin nopeasti ja helposti, ettei tyttö muutamiin minuutteihin käsittänyt, mitä hänelle oli tapahtunut.
Metsän pimeydessä hän ei voinut selvästi erottaa ryöstäjiinsä vartaloja eikä piirteitä, ja hän päätteli, kuten oli aivan luonnollista, että laivuri Simmsin ryhmä oli huomannut juonen ja koetti tällä tavoin tehdä sen tyhjäksi ainakin osittain. Mutta kun hänen vangitsijansa kääntyivät suoraan metsän sokkeloihin, alkoi hän ensin kummastella ja sitten epäillä.
Kun he sitten pian joutuivat pienelle aukeamalle, jossa kuunvalo osui heihin, ei häntä lainkaan hämmästyttänyt nähdessään, ettei hänen vartijoittensa joukossa ollut ainoatakaan Halfmoonin miehistöstä.