Laivuri Simms katsahti sinne päin.
»Senkin maakravut!» hän ärjyi. »Varastavat muonavaramme ja ryöstävät tyttö-raukan! Heittiöt! Kunhan pääsen heihin käsiksi, niin kyllä heidät opetan!»
»Meidän on paras mennä sinne joukolla», sanoi Ward. »Tästä sukeutuu taistelu aivan varmaan. Kerätkää kiviä, miehet, ja sitten lähdetään. Laivuri, te olette liian lihava ottelemaan tuolla rinteellä, joten teidän on viisainta jäädä tänne ja lainata revolverinne jollekulle miehistä.»
Ward tunsi esimiehensä sisun siksi hyvin, että paljon mieluummin näki hänen pysyvän syrjässä kuin tulevan mukaan todellisen taistelun uhatessa. Rohkeamman miehen käsissä olisi revolveri äärettömän paljon tehokkaampi.
Ward ei itsekään missään nimessä rakastanut taistelemista, mutta hän käsitti, että nyt, kun he olivat menettäneet ruokavaransa, uhkasi heitä nälkäkuolema ja että kaikki oli hukassa, kun tyttö oli heiltä riistetty. Ravintoa ja rahaa saadakseen on paljoa arempikin mies kuin Bender Ward valmis ottelemaan henkensä uhalla.
He kiiruhtivat jyrkännettä ylöspäin, odottaen joka hetki ylhäällä olevien miesten joko puhuttelevan tai ampuvan heitä. Divine ja hänen seuralaisensa katselivat heitä sekavin tuntein. He tunsivat melkein sananmukaisesti olevansa vasaran ja alasimen välissä.
Ward oli miehineen ennättänyt jo rinteen puoliväliin, eikä Divine ollut yrittänytkään torjua heitä. Hän vilkui pelokkaasti takanaan olevaan synkkään metsään, josta hän joka hetki odotti pääkallo-metsästäjien villien, kiukkuisten kasvojen ilmestyvän.
»Antautukaa, maakravut!» kiljui Ward, »tai muutoin panemme teidät jokikisen roikkumaan raa’an nokkaan!»
Vastaukseksi Blanco heitti hyökkääjiä raskaalla kivimöhkäleellä. Se suhahti vaarallisen likeltä Wardia, jota Blanco vihasi sydämensä pohjasta. Heti pamahti Wardin revolveri, ja kuula vingahti Divinen korvissa.
L. Cortwrite Divine, kotiljonginjohtaja, lysähti Therieren rintavarustuksen taakse, jääden sinne pelosta vapisevana makaamaan vatsallaan pitkin pituuttaan.