Luiseva Sawyer ja Punainen Sanders noudattivat päällikkönsä esimerkkiä.
Ainoastaan Blanco ja Wilson koettivat torjua hyökkäystä.
Kookas neekeri juoksi Divinen luokse, sieppasi tämän pelon lamauttaman miehen vyöltä revolverin ja kääntyi sitten ampumaan Wardia.
Kuula meni aiotun uhrin ohitse, mutta lävisti lähinnä hänen takanaan olleen merimiehen sydämen, ja kun mies vaipui maahan, lähtien kierimään jyrkkää vierua alaspäin, pysähtyivät hänen toverinsa etsimään suojaa.
Wilson tehosti puolustajain saamaa etua, lähettäen vihollisten niskaan kokonaisen kuuron hyvin tähdättyjä kiviä, ja sitten taistelu keskeytyi toistaiseksi.
»Joko he menivät tiehensä?» tiedusti Divine vapisevin huulin, kun laukausten jälkeen syntyi hiljaisuus.
»Menivät? Olkaa lörpöttelemättä, te kurja pelkuri!» vastasi Blanco. »Luulotteletteko te, että kaksi miestä jaksaa ajaa pakoon viisi? Jos te, surkea jänishousu, reipastautuisitte yrittämään, niin meillä olisi toiveita. Minua haluttaa kovasti repiä arka sydämenne irti ruumiistanne, mokomakin päällikkö, joka virutte siellä vatsallanne, näyttäen miehillenne tuollaista esimerkkiä!»
Divine oli niin peloissaan, etteivät häneen pystyneet häväistykset eivätkä moitteet.
»Mitä meitä hyödyttää vastustaminen?» uikutti hän. »Meidän ei olisi lainkaan pitänyt poistua heidän luotaan. Se on kaikki tuon Theriere-hupsun syytä. Mitä me mahdamme tämän kamalan saaren villeille, jos hajoitamme voimamme? He nyppivät meidät pois, muutamia kerrallaan, aivan kuten kävi Millerille ja Svenssonille, Therierelle ja Byrnelle. Meidän pitäisi puhua siitä Wardille ja saada tämä järjetön kahakka loppumaan!»
»Nyt puhutte järkeä!» kehui luiseva Sawyer. »Minä en aio enää kyyrötellä täällä, samalla kun ystävät ampuvat minua alhaalta ja joukko villejä pakanoita hiipii kimppuuni ylhäältäpäin katkaistakseen pääni.»
»En minä liioin!» yhtyi Punainen Sanders.