Päästyään vapaaksi Kmaka nousi vapisten ja hieroskellen puutuneita jäseniään.
— He sanovat sinua hulluksi, Kmaka, sanoi Sanders.
Kmaka hymyili — paha merkki, sillä alkuasukkaat, joissa on pitkälle kehittynyt unitauti, hymyilevät usein sillä tavoin. Sanders katseli häntä uteliaana.
— Herra, sanoi Kmaka, — nämä minun veljeni luulevat minua hulluksi, kun minä ajattelen.
— Minkälaisia ajatuksia ajattelet? kysyi Sanders.
Toinen epäröi. — Herra, pelkään sanoa, sillä sinäkin voisit luulla minua hulluksi.
— Puhu, sanoi Sanders, — äläkä pelkää, sillä minä olen sinun isäsi ja sinun kuninkaasi, jonka on tänne asettanut hallitsemaan eräs mies, joka on hyvin suuri kuninkaiden neuvostossa.
— Ajattelen elämää, sanoi Kmaka, — ja tähtiä, ja sitä, miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät. Ajattelen jokia. Herra, kysyi hän, — miksi kivi heitettynä tyyneen veteen tekee pieniä väreileviä ympyröitä, jotka laajenevat ja laajenevat, kunnes katoavat näkyvistä?
Sanders katsoi häntä terävästi. Hän oli kuullut tästä ajattelijasta.
— Jatka, sanoi hän.