Sanders makasi hiljaa silmät ummessa hänen puhuessaan ja hänen lopetettuaan makasi vaiti — niin hiljaa, että tyttö luuli hänen pyörtyneen.
Sitten Sanders avasi silmänsä.
— Lähettäkää sana Ochoriin, sanoi hän, — ja pyytäkää päällikkö Bosamboa luokseni.
* * * * *
Bosambo ei ollut hullu. Hän oli elänyt sivistyneiden ihmisten parissa ja puhui englantia, ja hän oli hankkinut toimeentulonsa varkaana varkaiden keskellä.
Hän tunsi Akasavan tapahtumat. Siellä oli kapina kehittymässä — ja joukko ihmisiä, jotka olivat asettuneet vastustamaan kapinaa oli lakaistu pois maan pinnalta. Myöskin Isisi oli yhtynyt yleiseen liikkeeseen, oli tappanut osan kansalaisistaan ja pakottanut bolenzilaiset valtaansa.
Bosambo oli saanut kehoituksen totella kuningas Tolonia, ja hän lähetti takaisin sanan, joka oli helposti ymmärrettävä ja jyrkkä. Häntä eivät häiritsisi tungettelut viikon päiviin. Hänen ja Akasavan välillä oli asema, jolla Sandi makasi — kuolevana, kaikkien laskelmien mukaan, mutta varmasti siellä. Ja lähetysaseman rannassa oli »Zaire» ja puoli komppaniaa hausoja, puhumattakaan kahdesta suuresta tykistä.
Mutta vaikka Bosambo ei välittänytkään maailman itsevaltiaasta kuninkaasta, joksi Toloni itseään sanoi, niin Ochorissa oli miehiä, jotka muistaen Bosambon suuren ruoskan ja hänen valmiutensa sen käyttöön keskustelivat Tolonin kanssa, ja Bosambo tiesi, että puolet ochorilaisista oli puoliksi valmiina kapinaan.
Mutta hän ei vielä säikähtänyt — se liikutti häntä vähemmän kuin toinen seikka.
— Elämäni valo ja sieluni ilo, sanoi hän vaimolle, joka oli hänen olkikattoisen haareminsa kaunistus. — Jos Sandi kuolee, niin uskolla ei ole mitään merkitystä, sillä olen rukoillut kaikkia jumalia, profeettoja ja herroja Markusta, Luukasta ja Johannasta — ja Pyhää äitiä, josta Maristveljet minulle kertoivat; olen rukoillut ristejä ja ju-jua ja uhrannut vuohen ja kanan Ochorin jumalan edessä.