— Oi, hra Sanders, sanoi tyttö ojentaen molemmat kätensä tervehtiäkseen häntä, — en voi sanoa, miten iloinen olen teidät tavatessani. Minulla on ihmeellisiä uutisia.
Sanders punastui syyllisenä ja tunsi olonsa hirvittävän epämukavaksi.
— Todellakin! saattoi hän vain sanoa.
Ja sitten tyttö kertoi loistavan tarinan. Miten hänen pikku joukkonsa oli kasvanut melkein ihmeitä lähentelevän nopeasti; miten uutiset olivat kulkeneet ja pyhiinvaeltajia tullut — ei yksitellen, vaan neljin viisin — päivä päivältä — miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja.
— Tavatonta! sanoi Sanders. — Nyt kai teillä on jotakin jätettävää asemalla isä…
— Jättää tämä! huudahti tyttö ihmeissään. — Jättää kaikki nämä ihmisraukat! Hylätä heidät! Tietenkään en tee mitään niin rikollista.
Sanders ei pyörtynyt.
— Mutta — mutta, sanoi hän, — haluavatko he olla täällä?
— Ensin eivät tahtoneet, mutta kun olin kertonut heille teidän tarinanne, ymmärsivät he asemansa.
— Oh! sanoi Sanders. Hän malttoi mielensä ja meni laivalle.