Kymmenen mailin matkan viidakko jatkuu keskeytymättä, eikä sen takana ole puuta tai kukkulaa osoittamassa, millainen maasto on vihreän verhon takana.
Se on viidenkymmenen mailin laajuinen marskimaa, jonka keskellä on saari, jonne tien tietävät vain harvat Akasavan miehet, ja sen he ylpeästi salaavat.
Ei mikään yhtymä, jonka säännöt ovat valtion suuren sinetin vahvistamat, ole niin suljettu ja niin valikoitu kuin »Vesitien tietäjät».
Salaisuuden tuntee yksi perhe ja ainoastaan sen miespuoliset jäsenet. Kerrotaan, että kerran eräs nainen keksi avoimen veden salaisuuden — sillä siellä on jossakin ruohon keskessä avoin vesi — ja että hän kielevästi ilmaisi keksintönsä. Hänet otettiin, niin kertoo tarina, hänen omat veljensä ja veriheimolaisensa ottivat ja hukuttivat hänet veteen. Mutta tämä on varmasti tapahtunut kala-kala, aikoja sitten, ennen kuin pitkäkätinen ja tarkkasilmäinen oikeus hra komissaari Sandersin olemuksessa ilmestyi sinne.
Perehtymättömästä tuntuu siltä, että tämä salainen tie oli merkitykseltään mitätön. Totta, sillä parhaat kalat saatiin riutoilta, ja perheellä oli sellainen.
Mutta, niin kuin Sanders havaitsi, marskimaalla oli strateginen merkitys, sillä se erotti Akasavan Isisistä. Se teki äkkiyllätykset, jollaiset ovat tavallisia eri heimojen välillä, mahdottomiksi, ja tarjosi oivan suojan pahantekijöille, ja juuri siitä syystä oli tärkeätä säilyttää salaisuus marskintuntijain omaisuutena.
Sanders oli Akasavan maassa, lähinnä marskia olevassa kylässä, kun tapahtui onnettomuus.
Rajalta oli kotoisin eräs nainen, joka oli mennyt naimisiin vanhan Likilivi-nimisen päällikön kanssa. Tämä ei ollut vain kylän päällikkö, vaan myöskin marskin tuntevan perheen pää, ja hän oli tärkeä mies — mutta vanha.
Kaikki tietävät, että parhaat keihässepät ja yleensä rautatöiden tekijät ovat ngombilaiset.
He ovat synnynnäisiä ammattimiehiä, taitavia ja kavalia. Sulkumerkeissä sanoen he kerran varastivat »Zairelta» pienen alasimen, joka muuttui keihäänkärjiksi ja teräskupeiksi, ennen kuin sitä osattiin kaivatakaan.