Monta viikkoa jälkeenpäin Likilivi tointui Hän ei aavistanut mitään. Heti parannuttuaan hän otti suuren metsästyskeihään varren ja pieksi vaimoansa.
— Sillä sinä olet hullu, sanoi hän, — muuten olisit kutsunut apua pikemmin, ja minä olisin parantunut nopeammin.
Tyttö otti pieksämisen vastaan vaieten, tietäen saavansa siten enemmän, mutta hänen vihansa kasvoi.
Miehen menettely oli kylän asukkaiden mielestä häpeällistä, sillä alkuasukasväki on ystävällistä, eikä ole tapana miesten piestä vaimoja.
Sitten Mkiba kruunasi tyhmyytensä.
Likilivi, hänen serkkunsa ja poikansa valmistautuivat lähtemään marskille, jolla he säännöllisesti kävivät — se oli tärkeä ja peräti salainen retki. Siellä piti pyytää paljon kalaa ja toimittaa muita salaisia toimituksia — hulluja toimituksia, niin kuin te sanoisitte, kuten kanan uhraamista ja muuta sellaista, mutta ne olivat Likiliville ja hänen heimolleen arvokkaita. Muutakin toimitettavaa siellä oli.
Jollakin tavoin Mkiba sai kuulla aiotusta retkestä ja puhui siitä eräälle naiselle. Se oli anteeksiantamatonta. Se oli vastoin kaikkia tapoja. Likilivi määräsi perheensä kunnian ylläpitämiseksi julkisen ruoskinnan.
Eräänä iltana auringon laskiessa päällikkö istui tuolillaan yleisön seisoessa katselemassa, pojat toivat vaimon ja päällikkö otti ruoskan.
— Nainen, sanoi hän, — teen tämän, jotta koko maailma tietäisi, että olet häpeämätön ja kunnian tuhooja — kas…
Näin pitkälle hän oli päässyt, kun joukko siirtyi syrjään antaakseen tietä valkeaan pukuun ja tahrattomaan aurinkohattuun pukeutuneelle miehelle, jolla oli kädessään mustapuinen keppi.