MONGOTAUTI
Sanders opetti kansaansa varoituksin, sanoin ja sellaisin rangaistuksin kuin oli tarpeen. Näistä oli rangaistus se menettelytapa, jolla oli vähimmin kantavuutta, sillä muisti loppui, kun kipu päättyi, ja miehet, jotka olivat sydän vapisten katselleet puunoksasta riippuvaa sätkyttelevää ruumista, unohtivat heti, kun rikollinen oli kuollut, minkä vuoksi hän oli kuoleman kärsinyt. Sanders opetti miehilleen, miten puut oli pinottava »Zairen» kannelle. Hän opetti, että jos pinot asetettiin keulaan, niin aluksen keulapuoli painui, ja jos puut ladottiin jommallekummalle laidalle, niin alus kallistui. Hän valvoi heitä päivän toisensa jälkeen, ohjaten ja neuvoen, ja alituiseen hänellä olivat samat miehet, sillä Sanders ei pitänyt uusista kasvoista.
Hän oli kiireesti nousemassa jokea, kun hän pysähtyi eräälle puunottopaikalle täydentämään varastoaan.
Kuuden vuoden opetuksen jälkeen hän jätti heidät pinoamaan puita mennen itse nukkumaan, ja he tekivät kaiken niin kuin ei olisi pitänyt tehdä.
Hän huomasi tämän tullessaan laivalle.
— Herra, sanoi pinoojien päämies puhuen hieman ylpeästi, — olemme hakanneet ja pinonneet puita puk-a-pukia varten yhdessä aamupäivässä, jossa työssä muilta hitaammilta olisi mennyt koko päivä auringonlaskuun asti, mutta kun rakastamme sinua, herra, niin teimme työtä, kunnes hiki tippui ruumiistamme.
Sanders katsoi kokonaan väärin pinottuihin puihin, ja silmäsi päämieheen.
— Ei ole viisasta, sanoi hän, — pinota puita keulaan, sillä silloin laiva uppoaa, niin kuin usein olen sinulle sanonut.
— Herra, teimme niin, kun se oli helpointa, sanoi mies vilpittömästi.
— Sen uskon kyllä, sanoi Sanders ja vihastumatta käski pinoamaan puut uudelleen.