On muistettava, että hänellä oli tulinen kiire; joka hetki maksoi. Hän oli kulkenut koko yön — mikä on vaarallista, sillä joki oli matala ja siinä oli uusia hiekkasärkkiä, joita ei ollut hänen kotitekoisella kartallaan. Jotkut sydäntyvät sellaisista pikkuasioista kuin väärin pinotuista puista, mutta Sanders ei sydämistynyt eikä huolestunut. Jos niin olisi tapahtunut, niin hän olisi pian heittänyt henkensä, sillä nämä olivat hänen elämänsä jokapäiväisiä tapahtumia, mutta kuitenkin päämiehen huomaamattomuus häntä hiukan huoletti, sillä hän tiesi, että mies ei ollut hupakko.
Tunnin kuluttua puut oli tasaisemmin pinottu ja Sanders antoi lähtömerkin. Hän käänsi »Zairen» keulan keskivirtaan ja noudatti samaa kurssia, kunnes joki äkkiä laajeni ja pikku saaret muuttuivat suuriksi vihreiksi kasvillisuusryteiköiksi.
Täällä hän hiljensi laivan vauhtia ajaen varovaisesti joka saaren ympäri, kunnes tuli pimeä; sitten hän läheni varovasti rantaa hiekkasärkkien lomitse. »Zaire» hypähti ja tärisi koskettaessaan salaisia särkkiä.
Kerran se aivan pysähtyi, ja sen nelikymmenmiehinen miehistö hyppäsi veteen ja kahlaten rintaa myöten työnsi sitä eteenpäin laulaen matalasti.
Viimein päästiin viettävälle rannikolle, jossa alus kiinnitettiin kahdella köydellä puihin odottamaan aamun koittoa.
Sanders otti kylvyn, pukeutui ja tuli pieneen kansihyttiinsä, jossa valmis ateria odotti.
Hän söi hiukan kanaa, otti pikku tuikun whiskyä ja sytytti sikarinsa.
Sitten hän lähetti hakemaan Abibua.
— Abibu, kerran sinä oleilit näillä tienoilla.
— Herra, niin on, sanoi Abibu. — Olin täällä vakoojana kuusi kuukautta.
— Mitä tiedät näistä saarista?