— Herra, pitääkö muuta tehdä? kysyi hän vinkuvalla äänellä, joka on taudille ominainen.
— Tämä sinun pitää myös tehdä: sinun pitää mennä näihin majoihin salaa, ettei kukaan sinua näe, ja jokaisella vuoteella sinun pitää maata niin pitkä aika kuin menee kalan kuolemiseen.
Sadoilta ovilta seurasivat katseet sairasta miestä tämän mennessä metsään, ja kylän miehet sylkivät maahan hänen mentyään.
Siinä paikassa Bosambo lähetti viestinsä Sandersille ja odotti kärsivällisesti Vuohen tulevia lähettejä.
Kymmenen aikaan sinä iltana, ennen kuin kuu oli noussut, he saapuivat dramaattisesti. Yht’aikaa ilmestyi kaksitoista tulta kahteentoista eri paikkaan kylän ympäristöön; sitten kukin valo hitaasti läheni ja osoittautui soihduksi, jota mies kantoi.
He etenivät yhdenmukaisesti, kunnes tulivat yht'aikaa kokouspaikalle tielle Bosambon majan eteen. He seisoivat liekehtivässä puoliympyrässä päällikön edessä — eikä päällikkö ollut lainkaan ällistynyt.
Sillä nämä lähetit olivat hyvin sekalaista seurakuntaa. Siinä oli eräs ochorilainen päämies — Bosambo painoi hänet mieleensä häpeällistä loppua varten — isisiläinen kalamies, ngombilainen poppamies, kalalilainen metsästäjä, ja mikä oli tärkeintä, pitkä, leveäharteinen eurooppalaispukuinen neekeri.
Tämä oli Ofalikari, entinen Sanan julistaja, nyttemmin aluetta hävittävän kauhean järjestön päämies.
Heidän siinä seisoessaan eräs miehistä katkaisi hiljaisuuden laululla.
Hän lauloi nenä-äänellä, ja toiset toimivat kuorona.
— Valkea Vuohi on hyvin vahva ja sen sarvet ovat kultaa.