Kun he olivat lopettaneet, Ofalikari puhui.
— Bosambo, me tiedämme, että sinä olet viisas mies, tuttu valkeitten miesten ja heidän jumalainsa kanssa, niin kuin minäkin, sillä minä olin pyhän Sanan julistaja. Valkea Vuohi rakastaa sinua, Bosambo, eikä tahdo sinua loukata. Sen vuoksi tulemme hakemaan sinua suureen palaveriin huomenna, ja siihen haastetaan Sandi konnantöistään. Hänet me poltamme hitaasti, sillä hän on paha mies.
— Herra Vuohi, sanoi Bosambo, — tämä on iso asia, ja pyydän teitä olemaan luonani yötä, että saan teiltä viisautta ja voimaa. Olen rakentanut teille neljä uutta majaa, koska tiesin, että olitte tulossa; majoittukaa niihin, ja, elämäni ja sydämeni kautta, kukaan elävä mies ei voi teitä vahingoittaa.
— Kukaan kuollut ei voi, Bosambo, sanoi Ofalikari, ja kuului valtava naurunpurskaus. Bosambo nauroi myöskin; hän nauroi kauemmin ja kovemmin kuin toiset, nauroi niin, että Ofalikari oli tyytyväinen.
— Menkää rauhassa, sanoi Bosambo, ja lähetit menivät majoihinsa.
Aamun aikaisena hetkenä hän haetti Tomban, seuran salaisen asiamiehen.
— Mene ylhäisten herrojen luo, käski hän, — sano heille, että tulen tänä iltana kohtaamaan heitä siihen paikkaan, missä Isisi-joki ja Suuri joki yhtyvät. Ja sano heille, että heidän on mentävä nopeasti, sillä en tahdo nähdä heitä enää, muuten seikkailumme ei pääty hyvin ja Sandi rankaisee minua.
Päivänkoitteessa hän marakatinnahkainen viitta harteillaan — sillä aamu oli viileä — katseli miesten lähtöä. Jokainen meni eri taholle.
Hän pani merkille, että Tomba seurasi heitä näkymättömiin. Hän odotti puoli tuntia, meni sitten majaansa ja riisuutui jättäen ylleen vain vyötäisvaatteen, otti ison kilven käsivarrelleen ja käteen kilven taakse nipun heittokeihäitä.
Häneen yhtyi viisikymmentä sotilasta, luotettavaa ja uskollista, ja jokainen piti kädessään punottua sotakilpeään.