— Tappakaa! kuiskasi Bosambo ja heitti ensimmäisen keihään.
Kauhusta kiljuen mies kääntyi pakenemaan, mutta neljä keihästä sattui häneen kämmenenleveyden alalle, ja hän kierähti majaan kuolleena.
Bosambo valikoi uuden keihään, omituisesti valmistellun, sillä keihäästä riippui iso kuiva heinätukko, joka oli kastettu kopaalikumiin.
Mies toi tulta pienessä kupissa, ja hän otti siitä tulen keihääseen, jonka sitten nakkasi majan kattoon.
Hetkessä se syttyi tuleen — kymmenessä minuutissa kaikki neljä uutta majaa olivat liekeissä.
Ja leiskuvaan tuleen kyläläiset käskystä lisäsivät yhä uutta polttoainetta, kunnes hiki tippui heidän suojaamattomista ruumiistaan. Iltapäivällä Bosambo antoi tulen sammua. Hän lähetti aseistetun parivartion kullekin kylään johtavalle neljälle tielle, ja hänen käskynsä oli jyrkkä.
— Tappakaa jokainen mies ja nainen, joka lähtee tästä paikasta, sanoi hän, — ja samoin on teidän tapettava jokainen mies ja nainen, joka pyrkiessään tänne ei käänny takaisin. Ellette tapa heitä, niin minä tapan teidät. Sillä minä en tahdo mongotautia kylääni, muuten herramme Sandi on vihainen.
* * * * *
Sanders, joka odotti tietämättä mistään, kuuli uutisen ja höyrysi päämajaan lähettäen etukäteen kyyhkysen mukana pyynnön hankkia lääkäreitä. Viikkoa myöhemmin hän palasi »Zairen» kansi täynnä lääkeaineita, mutta hän tuli myöhään. Viidakkorutto oli tehnyt työnsä. Se oli käynyt läpi kylien ja kaupunkien kuin myrsky, ja omituista oli, että ne kylät, jotka olivat lähettäneet lähettiläitä Bosambon luo, kärsivät eniten, ja Ngombin kaupunki, jonne Ofalikari oli kuukertunut kuolemaan, oli menettänyt kahdeksannen osan asukkaistaan.
— Ja miten sinun laitasi on, Bosambo? kysyi Sanders, kun lääkintäretkikunta tuli Ochoriin.