He päästivät hänet.
— Herra, itki hän, — eräs arabialainen tuli Ranskan alueen rajan yli. Hän antoi sitä vettä kumista, jota olin koonnut ja sanoi, että se panisi minuun valkoisten miesten hengen ja tekisi minut rohkeudessa urhoollisimman vertaiseksi. Ja niin se tekikin, mutta nyt se on minusta mennyt, ja minun sydämeni on kuin vettä.
— Minkälainen arabialainen se oli? kysyi Sanders.
— Herra, hän oli suuri ja vahva, ja hänellä oli lihavat kasvot kuin sialla ja sormus.
— Milloin näit hänet?
— Kahden päivänmatkan päässä täältä, herra. Mutta hän on mennyt, sillä hänellä oli tekeillä suuria asioita — niin eräs minun serkkuni kertoi minulle — sillä hän oli matkalla Ochoriin anastamaan valkeaa naista, joka antaa meille juotavaksi pahoja vesiä, kun olemme sairaita.
Puut näyttivät äkkiä pyörivän ja maa kohoavan komissaarin jalkojen alla. Hän horjahti, ja epäillen kuumetta Abibu juoksi hänen luokseen ja laski vahvan kätensä hänen olalleen. Vain sekunnin Sanders seisoi niin, valkeana kuin kuollut. Sitten:
— Purteen, sanoi hän.
Puita oli kuuden tunnin matkaa varten — lähetysasemalle kesti ainakin kaksitoista tuntia.
Hän laski pientä jokea nopeasti ja kääntyi halkomaan Isisin vahvaa virtaa. Puut kestivät melkein minuutilleen kuusi tuntia. Silloin hän oli kalastajakylässä, jossa oli valtion puuvarasto.