— Kerran melkein kosin, sanoi hän. — Hyvästi ja hyvää onnea.
Hän läksi samana aamuna Yläjoelle, vaikka hänen käyntinsä aihe olikin mennyt laivalla, joka vei tyttöä onneaan kohti, läntisen taivaanrannan taa.
Päivän toisensa jälkeen »Zaire» höyrysi pohjoista kohti, ja sen päällikön sydämessä oli kivistävä tyhjyys, joka ei helpottanut päivässä eikä tunnissa.
Eräänä päivänä he tulivat kylään ja aikoivat sivuuttaa sen, mutta hänen vieressään seisova Abibu sanoi:
— Herra, tämä on Togobonobo, ja täällä on mies, jolle sinun ylhäisyytesi antoi tuhat matakoa.
Sanders näytti hampaitaan.
— Katsotaanpa tätä onnellista miestä, sanoi hän arabiaksi, — sillä
Profeetta on sanonut: »Ystäväni ilo puhdistaa sydämeni surusta.»
Kun »Zaire» tuli rantaan, olisi Sanders lähettänyt hakemaan nuorta aviomiestä, mutta tämä mies oli jo odottamassa häntä, onneton olento, joka tuli komentosillalle kasvot surullisina.
— Huomaan, sanoi Sanders, — että tytön isä vaati enemmän kuin voit maksaa.
— Herra, sanoi nuorukainen, — toivon, että hän olisi vaatinut, sillä, herra, olen surullinen mies.