KAUNOPUHEINEN NAINEN
Ngombilaisten joukossa oli nainen, jolla oli suloinen kieli. Kun hän puhui, miehet kuuntelivat innokkaasti, sillä sensukuinen hän oli, syntymästään asti voimakaspuheinen.
Hän villitsi oman kylänsä asukkaat niin, että he tekivät hyökkäyksen Ranskan alueelle tuottaen suuren häpeän hänen isälleen, sillä Sanders saapui kiiruusti pohjoiseen, ja nyt seurasi voimakkaat pieksäjäiset, melkeinpä hautajaiset. Siitä isä havaitsi viisaaksi naittaa tämän naisen miehelle, joka voisi pitää hänen kielensä aisoissa.
Niin hän naitti hänet eräälle päällikölle, joka kuului ngombilaisiin, ja tämä päällikkö rakasti häntä niin paljon, että teki hänet päävaimokseen ja rakensi hänelle majan aivan omansa viereen. Kaulassaan hän kantoi suurta messinkirengasta, suunnilleen kahdenkymmenen neljän naulan painoista — suuri huomionosoitus, jota miehen toiset vaimot kadehtivat.
Tämä päävaimo oli noin viidentoista vuoden ikäinen — joka on Joella melkein keski-ikä — ja oli kaikin puolin viisas miesten tapaan. Liiankin viisas, jotkut ajattelivat, ja varmaankin hänen herrallaan oli valittamisen syytä, kun hän palatessaan metsästysretkeltään päivää tai paria aikaisemmin kuin oli otaksuttu tapasi vaimonsa onnellisempana kuin hän olisi toivonut, eikä ensinkään yksinäisenä.
— Mfasimbi, sanoi hän, kun nainen polvistui hänen eteensä käsivarret ristissä paljaalla, ruskealla povellaan, — isäni aikoina olisin taivuttanut kimmoisen puun ja sitonut sinut kaulastasi siihen, ja kun pääsi olisi irronnut ruumiistasi, olisin polttanut sinut ja hänet, joka häväisi minut. Mutta se ei ole vaikeitten miesten laki, ja minä pidän sinua arvottomana naisena saattaakseni sinun tähtesi niskani vaaraan.
— Herra, minusta ei ole paljon hyvää, sanoi nainen.
Koko päivän hän makasi maassa ympärillään koko kylän väki, jolle hän puhui työmiesten sahatessa poikki messinkirengasta hänen kaulastaan. Päivän mentyä rengas saatiin pois ja päällikkö lähetti hänet takaisin vanhempansa luo, jolta hän oli tytön ostanut suurella summalla. Hänen toimenpiteensä kohtasi suurta vastustusta, sillä nainen oli käyttänyt aikansa hyödyllisesti, ja koko kylä oli niin kuohuksissaan, että se oli valmis kapinaan.
Sillä ei yksikään nainen eroa miehestään — olipa hänellä sitten Pariisin silkit ja hepenet tai Ngombin kamferttipuuta ja öljyä — ilman vihan ja koston tunteita, ja tuskin oli Mfasimbi melottu miehensä kylästä, kun hän suunnitteli kostoa.
Häntä seurasi maanpakoon se mies, jonka kanssa ja jonka tähden hän oli pannut peliin ja hävinnyt niin paljon. Hänen nimensä oli Otapo, ja hän oli hyvin penseä.