Päällikkö epäröi.
— Herra, hän puhui meille eräältä paholaisesta, joka vihaa kiittämättömiä, ja minun mieheni pelkäsivät, että elleivät he olisi ottaneet vastaan sinun ylhäisyytesi antamaa lahjaa ja…
— Irti! ärjyi Sanders.
Alastomat miehet hyppäsivät veteen, kahlasivat rannalle ja irroittivat köydet.
— Sinä taas, sanoi Sanders päällikölle, — mene ja sano herrallesi kuninkaalle, että hän on pannut lapsen tämän kylän päälliköksi. Sillä milloin olisin niin hullu, että antaisin lahjoja laiskoille ihmisille? Oksinko sairas, että maksaisin arabialaiselle varkaalle rahaa hyödyttääkseni pahoja ja hupsuja miehiä?
— Herra, sanoi päällikkö vilpittömästi, — kun tiedämme, että olet paha ja julma mies, niin iloitsimme suuresti luullessamme, että jumalat olivat liikuttaneet sinun sydäntäsi.
Sanders katseli ympärilleen keksiäkseen jotakin, joka olisi heittänyt, sillä aika oli kallis. Hän keksi vain arvokkaita kapineita ja antoi asian jäädä.
Kymmentä mailia kauempana olevassa kylässä hän jälleen tapasi maurilaisen kolttosia. Täällä oli rukoileva pyhiinvaeltaja levännyt yön ja lainannut kolme säkkiä suolaa ja maniokkia. Tämän hän oli tehnyt hallituksen nimessä.
— Ja antoi minulle, sanoi ryppyinen päällikkö, — paholaismerkkikirjan.
Hän ojensi paperin Sandersille.