Tälle paikalle tuli Bosambo, sillä tämä oli se paikka, jossa Vaiteliaat odottivat hänen tietojaan. Hän tuli horjuen aukeamalle, lapio olallaan, ja viisi miestä katseli häntä varjosta tietäen hänen olevan juovuksissa.
Hän pysähtyi kehrääjälinnun puun luo ja istahti raskaasti. Vaippansa laskoksista hän otti pullon ja pani sen huulilleen.
— Bosambo, sanoi Tambeli tullen ääneti hänen eteensä.
— Tämä on hyvä merkki, sillä jokin sanoo minulle, että olet tehnyt tehtäväsi.
— Hän oli minun isäni, vaikersi Bosambo, — ja minun heimoni; hän oli suuri herra, ja kun hän on kuollut, niin valkeat miehet tulevat kivääreineen, jotka sanovat »ha-haha», ja syövät minut.
Hän pyöritti riippuvaa päätään tuskissaan.
— Ei kukaan tiedä, tyynnytti Tambeli, voimakas, — sillä tässä olemme kaikki, hyvän liiton viisi vaiteliasta miestä, eikä kukaan muu tiedä kuin me — emmekä me puhu mitään.
Hän vaikeni ja lisäsi sitten huolellisesti: — Mikäli sinä täytät pyyntömme ja lähetät meille naisia ja viljaa.
Bosambo kuunteli tätä hänen orjuuttamisohjelmaansa antamatta mitään merkkiä.
— Miksi olet tuonut lapion? kysyi Tambeli äkkiä. — Hautaatko Sandin tänne?