— Sanotaan sinun myöskin arvelevan, että aurinko paistaa yöllä.
— Niin luulenkin, sanoi Kmaka, — ja tarkoitan, että se paistaa jossakin. Sillä ei ole viisasta arvella, että joki olisi suurempi kuin aurinko.
— Huomaan, että sinä todellakin olet hullu, sanoi vanhus kylmästi, — sillä mitä tekemistä joella ja auringolla on keskenään.
— Herra, sanoi nuori mies vakavasti, — jokihan juoksee päivin ja öin, joko kävelet tai makaat, näetpä sen tai olet näkemättä. Kuitenkin typerät ajattelevat, että mitä he eivät näe, sitä ei ole olemassa. Ja onko joki suurempi kuin aurinko? Sillä jos joki, joka on osa Suuresta Kulusta, juoksee öisin, pitääkö auringon, joka on monta vertaa tärkeämpi maalle, lakata paistamasta?
Vanha päällikkö pudisti päätään.
— Ei kukaan muu kuin hyvin hullu mies puhu sellaisia asioita, sanoi hän, — sillä eikö aurinko muutu yöllä kuuksi, paitsi silloin kun se nukkuu? Ja kun ihmiset nukkuvat ja vuohet nukkuvat, niin miksei aurinko nuku ja ryömi maakuoppaan, niin kuin olen itse nähnyt?
He ajoivat Kmakan pois. Näytti mahdottomalta keskustella sen enempää.
Hän nukkui majassa yksikseen. Hän palasi myöhään sinä yönä, sillä hän oli ollut metsässä katselemassa lepakoita; mutta tullessaan hän tapasi kuusi serkkuaan odottamasta. He kävivät häneen käsiksi, eikä hän vastustellut.
He sitoivat hänet käsistä ja jaloista pitkään paaluun ja asettivat hänet kanoottiin. Sitten hänen kuusi serkkuaan kävivät kanoottiin ja meloivat nopeasti myötävirtaa. He aikoivat Paholaisten metsään, joka on Hiljaisella joella — erämaan vesistö, johon vain krokotiilit menevät laskemaan munansa, sillä siellä on hiekkarantoja, jotka ovat sopivia siihen tarkoitukseen.
Päivänkoitteessa he pysähtyivät ja tehtyään tulen keittivät ruokaa. He antoivat vangilleen hiukan kalaa ja maniokkia.