— Sillä ei koskaan ole hyvä ratsastaa, irvisti jockey. — Mutta se juoksi kyllä sievästi. Päästyään johtoon se hieman epäröi, mutta kun minä näytin sille piiskaa, niin se juoksi kuin nuoli. Luulin kerran, että muuan toinen voittaisi meidät — jouduin sisään, mutta minä pyöräytin sen ympäri, eikä meillä ollut lainkaan vaikeuksia. Voitimme kymmenen pituuden verran.
— Voitit kymmenen pituuden verran, ihmetteli Mainward. — Hyvä, sinä olet tehnyt minulle hyvän työn, Atty. Tämä voitto pelastaa minut suurimmasta pulasta, mihin huoleton mies on koskaan joutunut — en unohda sinua, Atty.
— Olen siitä varma, herra, sanoi pieni jockey kiitollisena. — Mutta suokaa nyt anteeksi…
Mainward nyökkäsi ja katseli häntä, kun hän liikkui nopeasti puiden välitse.
Aukealla oli nyt paljon ihmisiä, ja Mainward silmäili murheellisena pukuaan. — Mikä aasi minä olin, kun tulin tänne tässä asussa, mutisi hän hämmennyksissään. — Pitihän minun tietää, että tapaan täällä kaikki nämä.
Yksi oli, jota hän ei halunnut nähdä, ja nähdessään arkasilmäisen ja isonenäisen Venn-vekkulin Mainward koetti välttää huomatuksi tulemista. Mutta Venn huomasi hänet ja tuli kompastellen puihin, suuri käsi ojennettuna ja silmät loistaen.
— Halloo, halloo! hymyili hän, — olen etsinyt sinua.
Mainward mutisi jonkin selittämättömän vastauksen.
— Lämmin paikka, hä? — Venn otti päästään loistavan silkkipytyn ja kuivasi otsaansa laajalla silkkinenäliinalla. — Mutta katsos, siitä rahasta…
— Älä huolehdi, kunnon mies, keskeytti Mainward. — Maksan sen nyt.