Hän ei kiiruhtanut Mainwardin luo, se ei ollut hänen tapansa.

Mutta hänen silmistään loisti hellyys — nuo rakkaat silmät painuivat hänen aran katseensa edessä.

— Ethel! kuiskasi hän ja uskalsi ottaa hänen kätensä.

— Eikö sinua ihmetytä? kysyi Ethel.

— Ethel! Täällä!

— Minun — minun oli tultava.

Nainen ei katsonut häneen, mutta hän näki poskien hohtavan ja kuuli väräjävän äänen, ja hänet valtasi hurja toivo. — Minä käyttäydyin pahasti, rakas — niin pahasti.

Ethel laski päänsä.

— Rakas, rakas! mutisi Mainward ja haparoi häntä kohti kuin sokea.

Ethel puristautui hänen rintaansa vasten, ja hänen läheisyytensä sekoitti Mainwardin ajatukset.