— Minun oli tultava. — Ethelin kuuma poski oli hänen poskellaan. —
Rakastan sinua niin.
— Minua — rakastat minua? Tarkoitatko sitä? Hän vapisi onnesta, ja hänen äänensä petti. — Rakas!
Ethel käänsi kasvonsa häneen päin, ja hänen huulensa olivat niin lähellä. Mainward kuuli hänen sydämensä lyövän yhtä kiihkeästi kuin omansakin, suuteli häntä huulia, silmiä ja rakkaita hiuksia…
— Jumalani, olen onnellinen! nyyhkytti hän, — niin — niin onnellinen…
* * * * *
Sanders hyppäsi maalle juuri auringon noustessa ja asteli miettivästi leirille. Abibu, joka kyykötti peitetyn vuoteen ääressä, ei noussut. Sanders tuli vuoteen ääreen, veti hyttysverkon syrjään ja kumartui makaavan miehen yli.
Sitten hän laski verkon paikalleen, sytytti piippunsa hitaasti ja silmäsi Abibuun.
— Milloin hän kuoli? kysyi hän,
— Aamun pimeässä, herra, sanoi mies.
Sanders nyökkäsi hitaasti. — Mikset hakenut minua?