— Täällä on minulle työtä, sanoi lähetyssaarnaaja, — auttavaa ja pelastavaa työtä. Intiassa suunnilleen neljäsataatuhatta…
— Tämä ei ole Intia, sanoi Sanders lyhyesti; ja niine hyvineen neekerisaarnaaja marssi tiehensä.
Ne, jotka tuntevat akasavalaiset, tuntevat heidät pääasiallisesti laiskuudestaan — tai verikostostaan tai heitä kohtaavien sukuhäväistysten sovittamisesta tai toisten vuohien varastamisesta, joissa kaikissa he osoittavat tarmoa ja selittämätöntä reippautta. »Hän on akasavalainen — hän osoittaa jalallaan» on sananpartena Yläjoella, ja tämä sananparsi juontaa alkunsa hämärästä muinaisuudesta, jolloin (niinkuin tarina kertoo) muuan vieras tapasi tämän heimon miehen makaamasta metsässä.
— Ystävä, sanoi vieras, — olen eksyksissä. Näytä tie joelle. — Ja akasavalainen soturi kohotti toisen jalkansa maasta ja osoitti varpaallaan polkua.
Vaikka tästä jutusta puuttuukin hieman huumoria, sitä pidetään hilpeyttä herättävien juttujen parhaana aina Bamasta Lado-maahan asti.
Kuusi kuukautta sen jälkeen kun pastori Kenneth McDolan oli lähtenyt asemapaikalleen, Sandersin päämajaan tuli surullinen lähetystö saapuen kahdella kanootilla sydänyöllä ja odottaen häntä, kun hän tuli kylvystään talonsa leveälle kuistille aamulla — juroja ja synkkiä miehiä, jotka kyyköttivät puisella verannalla ja silmäilivät häntä mitä surkeimmin ilmein.
— Herra, olemme akasavalaisia, sanoi puhemies, ja olemme tulleet pitkän matkan.
— Tiedän sen, sanoi Sanders kuivasti, — ellei Akasava ole muuttanut paikkaa viime yönä. Mitä haette?
— Herra, kärsimme nälkää, sanoi puhuja, — viljamme on mennyt, eikä joessa ole kalaa; sen tähden tulimme luoksesi, sillä sinä olet isämme.
Tämä oli mitä harvinaisin pyyntö, sillä Keski-Afrikan neekeri ei juuri näe nälkää, eikä sitä paitsi Yläjoelta ollut kuulunut tietoja katovuodesta.