Päällikkö lähti jokea myötävirtaa eräänä yönä mukanaan neljätoista soutajaa, rumpali, hänen etevimmät päämiehensä ja kaksi hänen vaimoistaan, ja hän tuli Akasavan kaupunkiin seuraavana iltana auringon laskiessa.
Täällä Akasavan päällikkö vastaanotti hänet ja vei hänet majaansa.
— Veli, sanoi Akasavan päällikkö, — olen peittänyt jouseni marakatin nahalla.
Tigili nyökkäsi vakavasti.
— Minun nuolieni hännässä on pieni pilvi, sanoi hän vastaukseksi.
Näin salaperäisellä tavalla he puhuivat melkein koko tunnin, ja se oli heille suureksi avuksi.
Majan varjossa makasi puolialaston mies, joka näytti nukkuvan, pää käsivarrella ja jalat mukavasti ristissä.
Eräs Akasavan vartija näki hänet ja aikoi keihäällä sysäten saada hänet nousemaan, mutta kun hän vain silmäsi unisesti, niin akasavalainen luuli häntä Tigilin miehiksi ja jätti hänet rauhaan.
Kun kuningas ja päällikkö lopettivat neuvottelun, nousi Tigili majan lattialta ja meni takaisin kanoottiinsa, ja Akasavan päällikkö seisoi rannalla katsellen, miten pieni alus poistui samaa tietä kuin oli tullutkin.
Nukkuja nousi äänettömästi ja meni toista polkua rantaan. Juuri kylän ulkopuolella hänen oli mentävä polun yli kuunvalossa, ja siinä hänet kohtasi mies.