— Kerrotaan, änkytti hän, — sanotaan… vakooja tuli ja kertoi meille… että ochorilaiset hankkivat sotaa, ja me pelkäsimme…
— Omituinen, sanoi Sanders puoliksi itsekseen, todella omituinen on tämä tarina, sillä tulen suoraan Ochorin kaupungista, enkä nähnyt siellä muuta kuin miehiä, jotka olivat pelloillaan tai metsillä; sitä paitsi päällikkö on sairas, kuumeessa.
Hän pudisti päätään hyvin teeskennellyn hämmentyneenä.
— Herra, sanoi Akasavan päällikkö, — ehkä miehet ovat meille valehdelleet — sellaistahan tapahtuu…
— Se on tosi, sanoi Sanders vakavasti. — Tämä on valheitten maa; jotkut sanovat minun kuolleen: ja kaikkialla kerrotaan, että maassa ei ole lakia, vaan miehet saavat tappaa ja sotia halunsa mukaan.
— Vaikka minä kuolen tällä minuutilla, sanoi päällikkö, — vaikka joki muuttuisi tuleksi ja täyttäisi minun mahani, vaikka joka puu muuttuisi tiikeriksi ja uhkaisi minua, vannon, etten ole ajatellut sotaa.
Sanders hymyili sisimmässään.
— Varokaa henkeänne, sanoi hän hiljaa, — te, jotka menette metsästämään norsuja, sillä suureen metsään on pitkä matka, monta suota täytyy samota ja monen joen poikki on uitava. Olen mielissäni, että ehdin ajoissa sanomaan teille hyvästit.
Vallitsi syvä hiljaisuus, sillä tämä norsunmetsästys oli päällikön keksimä juttu. Suureen metsään oli kahden kuukauden matka, toinen sinne ja toinen takaisin, ja sitä paitsi se oli kirottua maata, eivätkä akasavalaiset ole miehiä, jotka rakastavat pitkiä matkoja muuten paitsi jokea pitkin myötävirtaan.
Äänettömyyden katkaisi päällikkö.