— En, vastasi sananviejä, — hän oli niin suuri ja ylpeä, koska Sandi oli mennyt naimisiin hänen veljensä vaimon sisaren kanssa; minä en uskaltanut sanoa hänelle.
Ochorin kylän laidassa on paikka, johon Sanders kerran käski pystyttää varoitustaulun, ja siinä Elebi ihastuneena tapasi päällikön odottamassa. Kylän neuvottelumajassa oli pitkä ja vakava palaver, jonka aikana Elebi kertoi niin paljon tarinaansa kuin oli tarpeen ja Bosambo uskoi niin paljon kuin hän voi.
— Ja mitä sinä haluat minun kansaltani? kysyi Bosambo vihdoin.
— Herra päällikkö, sanoi Elebi, — olen menossa pitkälle matkalle sellaisen pyhän hengen suojeluksessa, josta sinä et tiedä mitään, koska se on valkoisten miesten erityinen salaisuus.
— Ei ole salaisuutta, jota minä en tietäisi, sanoi Bosambo, — ja jos sinä puhut hengistä, niin minä puhun erinäisistä pyhimyksistä, myös Neitsyestä, joka on erittäin kunnioitettu valkoisten miesten kesken.
— Jos sinä puhut pyhästä Paavalista… aloitti Elebi hieman epävarmana.
— En vain Paavalista ja Pietarista, vaan myös Johanneksesta, Luukkaasta, Matteuksesta, Antoniuksesta ja Tuomaasta, vastasi Bosambo nopeasti. Hän ei suotta ollut käynyt katolista koulua. Elebi oli hämillään.
— Jätämme nämä uskon asiat viimeisiksi, sanoi Elebi viisaasti. — Huomaan, että olet viisas mies. Minä olen menossa etsimään suurta aarretta. Kaikki, mitä kerroin sinulle äsken, oli valhetta. Puhutaan kuin veljet. Olen matkalla Paholaismetsään, jossa kukaan mies ei ole käynyt vuosikausiin. Pyydän sinua sen vuoksi antamaan minulle ruokaa ja kymmenen miestä kantajiksi.
— Ruokaa voit saada, mutta et miehiä, sanoi Bosambo, — sillä olen luvannut Sandille, joka, niinkuin tiedät, on veljeni vaimon sisaren mies, että yksikään minun miehistäni ei poistu tästä maasta.
Tähän oli Elebin tyytyminen, sillä uusi henki oli tullut Ochoriin sitten hänen viime käyntinsä, ja näiden entisten orjain silmissä oli kiilto, joka pelotti. Sitä paitsi he olivat hyvin aseistetut.