He kantoivat mielipuolen pois — kahdeksan vahvaa miestä kiikutti häntä metsän läpi, ja he tulivat takaisin jätettyään Elebin yksin sairaan kanssa. Huuto lakkasi pian, ja Elebi palasi pyyhkien käsiään leopardinnahkaan.
— Nukutaan! sanoi Elebi ja laskeutui levolle.
Ennen aamun hämärää seurue oli liikkeellä. He marssivat vajaan mailin ja pysähtyivät.
— Ei ole mitään merkkejä, herra, ilmoitti johtaja, ja Elebi sanoi, että hän on hullu.
Mutta punaista kangasta ei ollut, ei merkkiäkään siitä. He kulkivat toisen mailin yhtä huono onni mukanaan.
— Olemme lähteneet väärää polkua. Palataan, sanoi Elebi, ja seurue suuntasi askelensa takaisin yöleiripaikalle. Koko se päivä tutkittiin seutua kolmen mailin laajuudelta, mutta ei yhtään merkkiä ollut jäljistä.
— Olemme kaikki ngombilaisia, sanoi Elebi, — lähdetään huomenna kulkemaan pitäen aurinkoa selkämme takana; ngombilaiset eivät pelkää mitään metsässä mutta en voi sittenkään ymmärtää, miksi valkean miehen taika petti.
— Paholaiset, mutisi hänen apumiehensä hiljaa.
Elebi silmäsi häntä ajattelevasti.
— Paholaiset vaativat joskus uhria, sanoi hän merkitsevästi, — viisas vuohi vaikenee, kun pappi lähestyy laumaa.