Päällikkö meni pois kiitollisin mielin, sillä joella oli tapahtunut salaisia asioita, joista hän luuli joutuvansa vastaamaan.
— Mfasa, mene laivaani, sanoi Sanders, ja nainen laski kädestään hierinkiven, nousi ja meni kuuliaisesti laivaan. Sanders seurasi hitaasti ja mietti monia asioita. Jos hän ilmiantaisi naisen kylän vanhemmille, niin hänet kivitettäisiin kuoliaaksi; jos hän veisi hänet päämajaan, niin ei olisi varma, millä lailla hänet tuomittiin. Ei ollut paikkaa, mihin hänet olisi voinut panna, mutta hänen paikoilleen jättämisensäkin olisi ollut tien raivaamista pahuudelle.
Nainen odotti häntä »Zairen» kannella, suora, sopusuhtainen kahdeksantoistavuotias tyttö, peloton, uhmaava.
— Mfasa, kysyi Sanders, — miksi tapoit puolisosi?
— Herra, en tappanut häntä, hän kuoli tautiin, sanoi nainen yhtä itsepintaisesti kuin ennenkin.
Sanders käveli kapealla kannella pää rinnalle painuneena, sillä tämä oli ankara kysymys. Sitten hän nosti katseensa.
— Voit mennä, sanoi hän; ja hieman hämmästyneenä nainen meni kapeaa lankkua myöten rannalle ja katosi pensaikkoon.
Kolme viikkoa myöhemmin Sandersin vakoojat toivat tiedon, että ihmisiä kuoli joukoittain Yläjoella. Kukaan ei tiennyt, miksi he kuolivat, sillä mies istui illalla vahvana ja iloisena illalliselleen, ja katso! aamulla, kun hänen ystävänsä menivät herättämään häntä, ei häntä voinut herättää, sillä hän oli auttamattomasti kuollut.
Näin tapahtui Pikkujoen monessa kylässä.
— Tämä kehittyy kulkutaudiksi, sanoi Sanders hausakapteenille. — Siellä myrkytetään suuressa mittakaavassa, ja minä aion mennä etsimään sen miehen, jolla aineet ovat.