Aamu tapasi sen puupaikalla, jossa miehet kuumeisen kiireesti pinosivat sen kannelle puita, kunnes se näytti halkoalukselta.

Sitten matkalle jälleen pysähtyen vain kuulemaan sinne tänne joelle siroteltujen vakoojien vahvistuksia tulevasta uhrista.

Sanders tuli Unien metsän laitaan keskiyöllä ja pysähtyi. Hänen mukanaan oli kymmenen hausapoliisia, ja näiden etunenässä hän astui maalle metsän pimentoon. Yksi sotilas kulki edellä etsien polkua, ja yhdessä rivissä joukkue aloitti kaksituntisen marssin. Kerran he tapasivat kaksi leopardia taistelemassa, kerran he kompastuivat polulla makaavaan puhveliin. Kahdesti heitä häiritsivät oudot pedot, jotka hävisivät pensaikkoon heidän tullessaan ja kulkivat nuuskien heidän jälkiään, kunnes Sanders valaisi niitä kohti sähkölampullaan. Hiipien he tulivat uhripaikalle.

Ainakin kuusisataa henkeä kyykki puoliympyrässä puunpökkelöistä rakennetun alttarin ympärillä. Suuret tulet paloivat ja räiskyivät alttarin kahta puolta; mutta Sanders katseli Paholaismiestä, joka nojasi alttarille makaamaan asetetun, nähtävästi nukkuvan nuoren tytön yli.

Kerran paholaismiehellä oli ollut sivistyneen miehen puku, nyt hänellä oli ryysyt yllään. Hän seisoi siinä lyhyihin liiveihin pukeutuneena, valkea parta sekaisena ja kampaamattomana, kasvot kalpeina ja omituinen tuli silmissään. Hänen kädessään oli kiiltävä veitsi, ja hän puhui — kummallista kyllä, englantia.

— Tämä, hyvät herrat, sanoi hän nojaten kömpelösti tehtyä, alttaria vasten ja puhuen varmana kuin ainakin mies, joka on pitänyt monta samanlaista luentoa, — on vakava trypanosomiatapaus. Voitte huomata kasvojen muuttuneen värin, hämärät silmäterät, ja nyt voitte havaita rauhasten epänormaalisuuden, joka on varma tuntomerkki.

Hän vaikeni ja katsoi suopeasti ympärilleen.

— Voin sanoa eläneeni pitkän ajan alkuasukkaiden keskuudessa. Minulla oli Keski-Afrikassa kunnioitetun poppamiehen asema…

Hän pysähtyi ja siveli kädellään kulmiaan, koettaen muistella jotakin; sitten hän tapasi jälleen kadotetun lankansa.

Koko hänen puheensa ajan puolialaston yleisö istui vaiteliaana ja peloissaan, ymmärtämättä mitään muuta kuin että sen edessä oli valkokasvoinen poppamies, joka ei ollut tullut mistään ja oli matkaansaattanut ihmeitä — hänen taikalaatikkonsa osoittautui sähköpatteriksi — ryhtyen nyt toimittamaan omituisia menoja.