— Juurensyöjä, sanoi hän, — jos miehet kysyvät, kuka olen, niin sano, että olen Imgani Yksinäinen, joka on ruhtinas ruhtinaiden joukossa; aikoinani olen tappanut monta miestä, niin monta, etten muistakaan. Sano myös, että talostani joen rannalla, jonka olen rakentanut, niin kauas kuin silmä kantaa, joka suunnalle, ulottuu minun kuningaskuntani, älköönkä kukaan astuko sinne muuten kuin kantaen käsissään lahjoja, sillä olen hyvin kauhea ja julma.
— Herra, sanoi tyttö, — sanon tämän.
Ja hän meni puolijuoksua, jättäen Imganin jatkamaan matkaansa.
Nyt oli kylässä monta miestä, jotka halusivat olla mieliksi tytölle, joka kantoi juuria, sillä hän oli päällikön tytär ja sitä paitsi neljäntoistavuotias, naimisiinmenoiässä. Kun hän siis tuli juosten kylän kadulle puoleksi hermostuneena pelosta, itkien ja nyyhkyttäen, ei häneltä puuttunut myötätuntoa eikä palvelijoita, jotka olivat halukkaat tappamaan loukkaajan.
Keihästä ja lyhyttä miekkaa heiluttaen kuusi miestä tanssi päällikön ja päällikön tyttären edessä (miltä tämä tuntui tytöstä, voi jokainen nainen kertoa), ja yksi heistä, Ekebi, jolle oli kieli lahjoitettu, kuvaili auringonlaskusta kuunnousuun, mikä tekee neljä tuntia, mitä tapahtuisi Imganille, kun isisiläiset hyökkäisivät hänen kimppuunsa; kuinka hänen silmänsä väpättäisivät kuin kauhean suuren tulen edessä, kuinka hänen jalkansa kiepahtaisivat ylöskäsin ja mitä muita muutoksia tapahtuisi, joita ei tässä tarvitse luetella.
— Tämä on hyvää puhetta, sanoi päällikkö, — mutta koska Sandi on meidän päällikkömme ja hänellä, on vakoojia kaikkialla, niin älkää vuodattako verta, sillä veren haju kantautuu kauemmas kuin mies voi nähdä. Ja tässä tappamisasiassa Sandi on hyvin pirullinen. Muutenkin, tämä Yksinäinen on vieras, ja jos me sieppaamme hänet, voimme myydä hänet arabeille, jotka antavat meille hänen hinnakseen kangasta ja viinaa.
Kuultuaan kaiken tämän he uhrasivat nuoren vohlan ja lähtivät. He tulivat Imganin talolle, mutta Yksinäinen ei ollut siellä, sillä hän oli metsässä ajamassa eläimiä; niinpä he polttivat hänen talonsa, myllersivät hänen puutarhansa, ja kun heihin oli yhtynyt suuri isisiläisjoukko, joka oli seurannut kunnioittavan matkan päässä, niin kaikki muu, josta Imgani oli ollut ylpeä, tehtiin olemattomaksi; he pitivät suuren juhlan, kunnes äkkiä alkoi aurinko paistaa joen saarelle ja taivaan pienet tähdet häipyivät pois.
Imgani näki kaiken tämän nojatessaan keihäisiinsä metsän varjossa, mutta hän tyytyi olemaan näkijänä.
Sillä, hän päätteli, jos hän menisi heitä vastaan, niin he voisivat tappaa hänet tai piestä häntä ruo'oilla, mitä hänen ylpeä luonteensa ei sallinut.
Hän näki liekkien nuoleksivan taloa, joka oli rakennettu suurella vaivalla.