Hänen oli tehtävä puolivuosimatkansa Isisiin. Tähkät olivat olleet satoisat, kalaa runsaasti, sateita kohtalaisesti, eikä sairautta ollut liikkunut. Nämä seikat on pantava merkille.
Eräänä aamuna, kun sumuverho kierteli puusta puuhun ja itäinen taivas oli harmenemassa, tuli Imgani metsältä kantaen olallaan yöllä pyytämänsä kauriin lihoja ja nahkaa.
Kun hän näki majansa edessä pienen tulen ja kyykky — sillään istuvan miehen, niin hän kalautti keihäitään ja lähestyi, sillä hän ei pelännyt ketään.
— Onko maailma niin täynnä miehiä, että sinä tulet häiritsemään minun yksinäisyyttäni? kysyi hän. — Mieleni tekee tappaa sinut ja ripustaa sydämesi kuivamaan, sillä en halua nähdä sinun istuvan tulen ääressä majani edessä.
Hän sanoi tämän julman näköisenä, ja tulen ääressä istuva mies liikahti.
— Herra, odotin tätä, sanoi hän, — sillä huomaan sinut ylpeäksi mieheksi; mutta tulen sinun suuruutesi vuoksi ja tuntien, sinun viisautesi.
Imgani pani kauriin syrjään ja istuutui tuijottaen uhkaavasti ja asettaen keihäät poikittain paljaille polvilleen.
Toinen kurotti kaulaansa eteenpäin ja puhui innokkaasti.
Aurinko nousi ja valaisi maailman punaiseksi, mutta yhä hän istui ja innokkaasti puhui Imganin kuunnellessa.
— Niin, herra, päätti hän, — tapamme Sandin, kun hän tulee palaveriin. Ifiba, Mbuka ja äitini serkku pistävät keihäänsä häneen sangen nopeasti, ja me tulemme suuriksi.