Sanders puolestaan istui ajatellen ja poltti sikarin toisensa jälkeen. Hän istui myöhään yöhön. Kerran hän kutsui palvelijansa tuomaan uuden kynttilän ja hankkimaan hänelle tyynyn pään alle. Niin hän istui, kunnes hälisevä pikku kylä vaipui uneen, kunnes ei kuulunut mitään muuta kuin lepakoitten siipien suhina, kun ne tulivat ja menivät joen pikku saarilla — sillä yököt rakastavat saaria, erittäinkin isot vampyyriyököt.
Kello kaksi aamulla hän katsoi kelloaan, otti lyhdyn ja meni perään.
Hän kulki nukkuvien yli, kunnes tuli sille puolen kantta, jossa hausa istui vahtimassa vankeja karbiini ladattuna.
Hän sysäsi miehiä hiljaa jalallaan, ja he kavahtivat istumaan tuijottaen sokaistuneina hänen lamppuunsa.
— Kertokaapa minulle hieman lisää, sanoi hän. Kuinka tämä ju-ju tuli teidän maahanne?
Puhuteltu katsoi häneen.
— Herra, kuinka tulee sade tai tuuli? sanoi hän. Tehtiin jokin paha työ, tanssittiin, syötiin eräs mies; sitten me kaikki maalasimme itsemme ja tytöt sanoivat: 'Tappakaa!'
Sanders oli kärsivällinen.
— Olen kuin isänne ja äitinne, sanoi hän. — Kannan teitä käsilläni; kun vesi nousi ja hävitti teidän puutarhanne, tulin tuomaan maniokkia ja suolaa ja pelastin teidät; kun tauti tuli, toin valkeita miehiä, jotka raapivat teidän käsiänne ja panivat taikavoimaa teidän vereenne; olen tehnyt rauhan, ja teidän vaimonne ovat turvassa ngombeilta ja isisiläisiltä, ja kuitenkin tahdotte tappaa minut.
Toinen nyökkäsi.