Hän kumartui ja otti kiväärin, pani merkille savupilven ja tähtäsi huolellisesti.
— Pam!
Mahdotonta oli nähdä, mihin luoti osui; saattoi kuulla vain sen vihellyksen ja kaiun, kun se kiiti tietään pensaikon läpi.
Siihen lakkasi ampuminen.
— Puk-apuk-puk-apuk-puk, pyöri peräratas hitaasti ja »Zairen» keula halkoi tyyntä vettä ja jätti jälkeensä poreilevan vanan. Kylän edessä oli kuusi sotakanoottia, jotka, rinnatusten meloivat komissaaria vastaan. Hän soitti konehuoneeseen: »Seis!» Koneiden ääni häipyi, ja hän saattoi hiljaisessa ilmassa kuulla rummun äänen, ja kiikarilla hän näki hurjasti maalatut vartalot ja keihään kärkeen pistetyn pään.
Tällä maailmankolkalla oli ollut muudan Ogilvie niminen kauppias, hiljainen, hämärä mies, joka myi vaatetta ja osti kumia.
— Viisisataa askelta, sanoi Sanders, ja kersantti Abibu tarttui konekiväärin kädensijaan, nykäisi panosnauhaa hieman, heilautti piipunsuun eteenpäin ja tähtäsi tarkasti. Samalla hausakorpraali, joka seisoi toisen konekiväärin luona, istahti sen takana olevaan satulaan ja laski peukalonsa liipaisimelle.
Keskimmäisestä kanootista kohosi savupilvi; luoti ei kantanut.
— Ogilvie, ystäväiseni, jupisi Sanders, — jos eläisit — vaikka etpä taida enää — saisit selittää näiden schneider-kiväärien olemassaolon.
Kanootit lähestyivät melat tahdikkaasti käyden, ja laulun matala, raikas sointu säesti liikettä.