Komissaari Sanders oli niin huokeasti siirtynyt läntiseen Keski-Afrikkaan, ettei hän oikein osannut sanoa, milloin hän oli tullut takamaihin. Jo paljon ennen kuin Britannian hallitus oli määrännyt hänet pitämään isällistä huolta noin neljännesmiljoonasta ihmissyöjästä, jotka kymmenen vuotta aikaisemmin olivat suhtautuneet valkoisiin miehiin niinkuin me suhtaudumme sarvikuonoon, hän oli tavannut basutot, tsulut, ringot, pondot, matabele-, masona-, barotse- ja betsuana-kansat ynnä hottentotit. Sitten uteliaisuus ja viehätys veti häntä pohjoiseen ja länteen päin, ja hän tapasi angolakansan, vielä pohjoisempana Kongon väen, lännessä masai-kansan ja saapui lopuksi kääpiöheimojen kautta alueelleen.
Kaikkien näiden heimojen eroavuudet ovat vain Sandersin kaltaisten miesten tiedossa.
Väri ei merkitse paljoakaan, vaikkakin toiset ovat ruskeita ja toiset keltaisia ja muutamat — vaikka harvat — sysimustia. Eroavuus on luonteessa. Tsulut olivat miehiä ja basutot olivat miehiä, vaikka heidän vakava luottamuksensa oli lapsellista. Fetsiä päässään pitävät mustat miehet olivat ovelia, mutta luotettavia, kun taas Kultarannikon ruskeahkot miehet, jotka puhuivat englantia ja sanoivat toisiaan »herroiksi», olivat Sandersin kauhistus.
Elettyään niin kauan suurten lapsien keskuudessa hän oli tietenkin tullut jonkin verran samanlaiseksi kuin he, lapselliseksi. Kerran Lontoossa hänelle tehtiin kepponen, ja vain hänen luontainen suorasukaisuutensa pelasti hänet naurettavasta pälkähästä. Kun näet kultaaja näytti hänelle raskasta metalliharkkoa, hän vei tämän suoraa päätä poliisiasemalle ja syytti miestä luvattomasta kultakaupasta. Sanders tiesi, että harkko oli kultaa, mutta hän ei ollut varma, oliko se saatu rehellisin keinoin. Hänen hämmästyksensä, kun hän huomasi »kullan» olevan lehtikultaa, oli liikuttava.
Sandersista voidaan sanoa, että hän oli valtiomies, mikä merkitsee sitä, että hänen mielessään ei ihmishengellä ollut vakiintunutta arvoa. Kun hän näki sivistyksen puussa kuihtuneen lehvän tai näki ohdakkeen kasvavan »kukkiensa» joukossa, hän poimi sen pois pysähtymättä ajattelemaan, oliko sillä ehkä oikeus elää. Kun mies, olipa hän päällikkö tai orja, oli esimerkillään saattanut maan rauhan vaaraan, kävi Sanders käsiksi häneen. Vielä elävän sukupolven aikana isisiläiset sanoivat häntä Ogani Isisiksi, joka merkitsee »pientä teurastuslintua», ja totta puhuen Sanders olikin siihen aikaan nopea hirttämään. Hän hallitsi kolmensadan mailin päässä sivistyksen liepeiltä eläviä ihmisiä. Toiminnan arkuutta tai rangaistuksen toimeenpanon lykkäämistä, jompaakumpaa näistä kahdesta olisivat nuo ihmiset, joilla ei ollut voimaa tehdä johtopäätöksiä, ei halua pyytää anteeksi eikä taipumusta erityiseen armeliaisuuteen, luulleet heikkoudeksi.
Maassa, joka sijaitsee Togo-maan rajoilla, ymmärretään rangaistuksella kipua tai kuolemaa, ei muuta.
Kerran muuan hupsu komissaari nousi vastavirtaa Akasavaan — joka on maan nimi — ja kokeili siveellisellä rangaistuksella.
Oli syntynyt kiihkeä jupakka. Muutamat Akasavan miehet olivat käyneet joen yli Ochorin puolella varastamassa naisia ja vuohia, ja luullakseni oli kaksi miestä tapettu, mutta se on toinen asia. Vuohet ja naiset elivät ja huusivat äänekkäästi kostoa. He huusivat niin kovaa, että se kuului päämajaan asti, ja komissaari Niceman — se ei ollut hänen nimensä, mutta se kelpaa tähän — meni katsomaan, mistä ääni aiheutui. Hän tapasi Ochorin kansan suuttuneena, mutta vielä enemmän peloissaan.
— Jos, sanoi heidän puhujansa, — he haluavat palauttaa vuohemme, niin pitäkööt naiset, sillä vuohet ovat arvokkaita.
Komissaari Nicemanilla oli sitten pitkä, pitkä palaver, neuvottelu, joka kesti päivän toisensa jälkeen, Akasavan miesten ja heidän päällikkönsä kanssa, ja lopuksi siveellinen saarna vaikutti: miehet lupasivat tiettynä päivänä ja tietyllä tunnilla, kun kuu oli neljänneksessä ja vuorovesi tarpeeksi korkealla, palauttaa naiset ja myös vuohet.