— Tässä maassa on paljon opittavaa, sanoi hän.
* * * * *
Kuukautta myöhemmin Sanders sai erään »Cape Timesin» leikkeleen. Häntä huvitti seuraava kohta:
»… huhu, johon Matabelen kapinalliset uskovat ja joka tietää, että heidän liittolaisensa olisivat pohjoisessa kärsineet tappion, ei ole saanut vahvistusta. Barotsemaan komissaari kumoaa alkuasukkaiden kertoman väitteen kapinahommasta ja ilmoittaa, että mikäli hän tietää, kaikki hänen alaisensa kansat ovat pysyneet rauhallisina. Muut pohjoiset komissaarit kertovat samaa. Ei ole tapahtunut minkäänlaista Matabelen kapinaan liittyvää nousua, vaikka alkuasukkaat kiven kovaan väittävät, että jossakin 'kaukaisessa maassa', jota he eivät voi määritellä, sellaiseen nousuun on ryhdytty. Ajatus on tietysti mieletön.» Sanders hymyili jälleen.
SODAN KOIRAT
Valkean suojelijan mustalle miehelle asettamista rajoituksista on tuntuvin se, ettei hän saa kiukuissaan ottaa vihamiestään kurkusta ja leikata häntä leveällä kotitekoisella puukolla. Tietysti hyväsävyisimpiäkin ärsyttää tämä brittiläisten tekemä rajoitus.
Varmastikin akasavalaisten muisti on sangen lyhyt, ja heitä viime pahanteosta kohdannut rangaistus unohtuu ajan mukana pian tilaisuuden ja kiusauksen tullen. Siten akasavalaiset kuultuaan ochorilaisten tehneen jotakin ilkeyttä huomasivat joutuneensa kärsimään vääryyttä ja valmistautuivat sotaan, mutta lähettivät sitä ennen sanan Sandille kuvaillen laveasti ochorilaisten heille aiheuttamaa vahinkoa. Onneksi Sanders oli lähellä ja saapui paikalle hyvin nopeasti pitämään neuvottelua ja tyynnyttämään raivostunutta kansaa miten parhaiten voi. Sanders oli tahdikas mies, eikä tahdikkuuteen aina kuulu pehmeäkätisyys. Neuvostossa näet istui raaka sielu ja esitti töykeitä kysymyksiä.
Rohkaistuneena komissaarin säveistä vastauksista hän ylitti, niinkuin lapsi ja alkuasukas aina pyrkii tekemään, hyväin ja huonojen tapojen välisen rajan. Sanders kääntyi häneen.
— Mikä orjan ja koiran äpärä sinä olet? kysyi hän; ja kun mies mietti vastausta, potkaisi Sanders hänet alas kukkulalta, jolla neuvottelumaja oli, ja sopusointu oli vielä kerran palautettu.
Heti tämän palaverin jälkeen tuli katkera valitus Isisistä. Se koski lulungolaisten säälimättömästi hävittämiä kalaverkkoja, ja se oli Sandersin vaikea selvittää. Ensiksikin kaikki itseään kunnioittavat ihmiset halveksivat lulungolaisia, viekkaita ja ilkeitä olioita, joilla ei ollut häpyä eikä suolaa. Mutta isisiläiset rauhoittuivat, ja hävittävä sota saatiin vältetyksi. Sattui toisia pienempiä selkkauksia — ja ne kuuluivat jokapäiväiseen työhön — mutta Sanders oli huolissaan lulungolaisten vuoksi, erittäinkin näiden ilkeyden vuoksi ja siksi, että kaikki hänen heimonsa, isisiläiset, ikeliläiset, akasavalaiset ja ochorilaiset, vihasivat lulungolaisia sydämensä pohjasta. Sisimmässään Sanders tunsi, että sota voitiin vain lykätä tuonnemmaksi, ja ilmoitti sen Lontooseen, josta Whitehallin kiihtynyt apulaisministeri lähetti kiihkeän ilmoituksen, että sota oli lykättävä keinolla millä hyvänsä »tämän budjettivuoden yli — taivaan nimessä!»