— Herra, olen häpeissäni, sanoi Lataki ystävällisesti, — sellaista tapahtuu miehelle, joka on nähnyt paljon maailmaa.
— Samaa voit sanoa myös ruoskimisesta, jota saat kokea, virkahti
Sanders antaen käskyn poliisikersantilleen.
Lataki ei ollut mikään stoalainen. Kun hänet sidottiin puuhun ja tukeva hausa antoi hänen lihavaan selkäänsä kymmenen lyöntiä, hän huusi äänekkäästi Sandersia ja sitä sivistystä vastaan, jonka aseeksi Sanders oli valittu.
Kun juttu oli ohi ja hän huomasi vielä olevansa elossa, vaikkakin veriin piestynä, hän tunnusti saaneensa hieman enemmän kuin oli ansainnut, ja lupasi kyynelsilmin, että läksy ei jäisi tuloksettomaksi. Sanders, jolla ei ollut asiasta enempää sanottavaa, lähetti hänet töihinsä.
Viikon kuluttua tästä päivästä komissaari söi yksinänsä palmunöljyhakkelusta, joka on mainiota sikäläistä ruokalajia, ja kanaa. Hän ryhtyi syömään, mutta lakkasi äkkiä, meni konttoriinsa ja toi sieltä mikroskoopin. Sitten otti hän hiukan hakkelusta — juuri niin paljon kuin neulan kärkeen menee — levitti sen lasilevylle ja tarkisti sitä koneella. Se, mitä hän näki, oli mielenkiintoista. Hän pani mikroskoopin pois ja kutsui Latakin, ja Lataki tuli puhtaaseen valkeaan pukuun puettuna.
— Lataki, sanoi Sanders ystävällisesti, — kun sinä tiedät valkeitten miesten tavat, niin sano, miten isäntä voi osoittaa palvelijalleen kunniaa?
Ovella seisova kokki epäröi.
— On monta tapaa, sanoi hän oltuaan hetken vaiti. — Hän voisi…
Hän vaikeni hieman epävarmana maaperästä.
— Koska olet hyvä palvelija, vaikka sinussa kyllä on vikojakin, sanoi Sanders, — tahdon osoittaa sinulle kunniaa. Siihen olen valinnut tämän tavan; sinä, joka olet pyytämättä nukkunut minun vuoteessani, istut pöytään minun kanssani ja käskystäni.