Sitten hän otti kyyhkysen käteensä, meni laivan perään ja heitti linnun ilmaan.
Hänen kaksitoistamiehinen -miehistönsä istui patansa vieressä — sen padan, joka aina kiehuu.
— Joka! kutsui hän, ja hänen puolialaston koneenkäyttäjänsä tuli hyppien alas rinnettä.
— Höyrytä, sanoi Sanders. — Ota puusi laivaan, olen matkalla Isisiin.
* * * * *
Ei ollut epäilemistäkään tämän uuden jumalan äärettömästä voimasta. Kolmen tunnin päässä kaupungista »Zaire» saavutti pitkän kanootin, jota neljä miestä meloi vastavirtaa laulaen surulaulua. Sanders muisti sivuuttaneensa kylän, jossa naiset itkivät Joen rannalla vihreät lehvät ruumiinsa peittona.
Hän hiljensi, kunnes tuli heidän kohdalleen, ja huomasi kanootin pohjalla kuolleen ja jäykistyneen miehen.
— Mihin viette tätä ruumista? kysyi Sanders.
— Isisiin, herra, oli vastaus.
— Joki ja pikku saaret ovat kuolleita varten, sanoi Sanders ärtyisästi.
— On hullua viedä kuollutta elävien luo.