— Anna tunnus! karjui nainen, ja kansa huusi hänen mukanaan: — Tunnus, herra!
— Tämä olkoon teille tunnukseksi, sanoi Sanders, muistaen kärsivän naisen, — Jumalan armosta Ifabille, Adakon puolisolle, syntyy poikalapsi.
Hän kuuli puheen sorinaa; hän kuuli viestiään kerrattavan suusta suuhun kautta koko joukon, hän näki ryhmän naisia kiiruhtavan takaisin kylään, sitten hän antoi käskyn marssia eteenpäin. Kuului murinaa, ja joku syvä-ääninen mies aloitti sotalaulun, mutta kukaan ei yhtynyt häneen. Joku — mahdollisesti sama mies — kalautti keihästä kilpeä vasten, mutta hänen esimerkkiään ei seurattu. Sanders tuli kylän kadulle. Hänen ympärillään oli sellainen tungos, että hän vaivoin saattoi seurata laatikkoa. Joki oli näkyvissä; kuu nousi kelmeänä, kultaisena pallona yli puiden, levitti hopeataan veteen, ja sitten kuului vihan mylvintä.
— Hän valehtelee! Hän valehtelee! Ifabille, Akadon vaimolle, syntyi tyttölapsi.
Sanders kääntyi äkkiä; hänen huulensa vetäytyivät irvistykseen, ja hänen valkeat hampaansa välkkyivät.
— Jos joku mies kohottaa keihäänsä, sanoi hän puhuen hyvin nopeasti, — niin hän on kuoleman oma.
Jälleen he seisoivat epäröiden, ja Sanders antoi käskyn olkansa yli.
Hetken vain joukko epäröi, sitten, kun sotilaat ottivat jumalalaatikon olalleen, hyökkäsivät kaikki karjuen eteenpäin.
Muuan ääni huusi jotain; kuin taikavoimasta melu vaimeni, kansanjoukko hajaantui taaksepäin ja sivuille rynnäten toinen toisensa yli ja pyrki nopeasti pakoon.
Sanders seisoi ladattu pistooli kummassakin kädessään ja ihmetteli suu avoinna.