Mutta selitys oli se, että kello oli kulkenut heistä poispäin, sillä puolinaisiin toimenpiteihin kyllästyneinä krulaiset olivat ottaneet koko poijun mukaansa kelloineen ja kaikkineen, eikä vielä tänäkään päivänä ole paikalla merkkiä osoittamassa, missä kohdin Monrovian satamassa muinainen sotalaiva mätänee.
Tämän varkauden suunnittelija ja toimeenpanija oli muuan Bosambo, jolla oli kolme vaimoa. Näistä yksi, syntyään kongolainen ja uskoton, ilmoitti asiasta poliisille, ja muodollisuuksien mukaan Bosambo vangittiin ja vietiin korkeimpaan oikeuteen, jossa hänet havaittiin syylliseksi »varkauteen ja valtionkavallukseen» ja tuomittiin kymmenen vuoden pakkotyöhön.
He veivät Bosambon vankilaan, ja Bosambo haastatteli mustaa vartijaa.
— Ystäväni, sanoi hän, — minulla on metsässä suuri ju-ju, ja jos sinä et heti laske minua vapaaksi, sinä ja vaimosi kuolette kurjan kuoleman.
— Sinun ju-justasi minä en tiedä mitään, sanoi vartija mietteliäästi. — Minä saan kaksi dollaria viikossa vartijantoimestani, mutta jos lasken sinut vapaaksi, en saa mitään.
— Tiedän paikan, johon on kätketty paljon hopeaa, sanoi Bosambo ylpeästi. — Sinä ja minä menemme siihen paikkaan, ja me tulemme rikkaiksi.
— Jos sinä tiesit, missä on hopeaa, miksi varastit kelloja, jotka ovat messinkiä ja melkein arvottomia? kysyi hänen mielikuvitukseton vartijansa.
— Huomaan, että sinun sydämesi on kivinen, sanoi Bosambo ja meni metsäalueelle hakkaamaan puita valtion laskuun.
Neljä kuukautta tämän jälkeen sai Sanders, Isisin, Ikelin ja Akasavan maiden pääkomissaari, monistetun kuvauksen ja ilmoituksen:
»Sille, jota tämä koskee.