— Olkoon sen laita miten tahansa, sanoi Sanders, — puhun nyt läheisemmästä taiasta, ja sanon sinulle, että sinä päivänä, jona Abibu kuolee, minä hirtän sinut.
— Isä, sanoi Kelebi painavasti, — jos niin on, niin Abibu jää elämään.
Sanders antoi hänelle punnan ja ratsasti takaisin päämajaan tavaten palvelijansa tervehtymässä.
Kerron tämän palan Sandersin historiaa, koska se on omiaan kuvaamaan, miten Sanders vietti suurimman osan elämästään ja koska siten paremmin voi arvostella aseman huvittavuutta jalosuk. George Tacklen tullessa.
Sanders oli aamiaisella talonsa parvekkeella. Paikaltaan hän näki puutarhansa kauneuden läpi palan laveaa, henkäilevää, öljymäistä merta, joka levittäytyi kultaisen auringon polttavan paahteen alla. Kolmen mailin päässä oli höyrylaiva (vain viisisylisessä vedessä), ja Sanders tunsi sen kaukoputkellaan Elder Dempster-linjan laivaksi, joka toi tavallisesti hänen kuukausipostinsa. Kun hänen pöydällään ei vielä ollut yhtään kirjettä, vaikka laiva oli ollut siellä jo kaksi tuntia, hän oli kiitollinen, sillä hän oli jo elänyt loppuun sen kaihoisan elämänosan, jolloin kirjeet ovat iloisia tapahtumia.
Kun ei ollut kirjeitä, ei hän odottanut vieraitakaan, joten jalosuk.
Georgen ilmestyminen puutarhaan oli hämmästyttävä.
George huolittelihe, tarkisti hattunsa ja hankaili tahroja puhtaasta valkeasta puvustaan ja astui kuistin ylimmälle portaalle.
— Terve! sanoi tulija. — Nimeni on Tackle — George Tackle. — Hän hymyili, niinkuin liiat sanat olisivat olleet vaarallisia kuulijan mielenkiinnolle.
Sanders kumarsi (se oli hänelle liiaksi juhlallista). Hän arveli, että tulija odotti sitä.
— Olen tutkimusmatkalla, jatkoi jalosuk. George. Kuten epäilemättä olette kuullut, isäni on »Courier»-nimisen sanomalehden omistaja, joten katsoin parhaaksi tulla katsomaan asiaa itse. En epäile lainkaan, etteikö koko juttu olisi liioiteltu…