— Kuulin, sanoi Sanders hämmästynyt ilme kasvoillaan, — mutta emmehän ole minkään kylän lähettyvillä.
Hän kuunteli.
Yöstä kuului sata kuisketta, mutta niiden yli kuului selvästi vastaavan rummun heikko pärinä. Valkea mies rypisti otsaansa kärsimättömästi. — Ei yhtään kylää lähempänä kuin Bongindanga, sanoi hän, — ei edes kalakyliä, metsät ovat autiot.
Alkuasukas kohotti sormeaan varoittavasti ja kumarsi päätään, kuulostellen. Hän luki rummun lähettämää viestiä. Sanders odotti; hän tiesi tämän alkuasukkaiden sähkölennättimen kantavan viestiä poluttomilla mailla.
— Täällä on yksi valkea mies, luki alkuasukas, hän on sairas.
— Valkea mies!
Pimeässä Sandersin kulmat kohosivat ihmettelevästi.
— Hän on hullu, luki N'kema, — hän istuu Onnellisten ajatusten metsässä eikä tahdo liikkua.
Sanders maiskautti huuliaan kärsimättömästi. — Ei yksikään valkea mies istu Onnellisten ajatusten metsässä, sanoi hän puoliksi itsekseen, — ellei hän ole hullu.
Mutta kaukainen rumpu kertasi yksitoikkoisesti uutistaan. Täällä on todellakin, Afrikan ihanimmassa osassa, leiriytyneenä keskelle Vihreää kuoleman tietä, valkea mies — Onnellisten ajatusten metsässä — sairas valkea mies.