Niin rumpu jatkoi ja jatkoi, kunnes Sanders kutsui oman lokali-miehensä ja lähetti vastauksen joen poikki; sitten hän alkoi kiireesti pukeutua.
Metsässä makasi hyvin sairas mies. Hän oli itse valinnut leiripaikkansa. Se oli aukealla, lähellä särkkää, joka pistäytyi korkean norsunheinän välistä rantaan. Mainward valitsi sen juuri ennen kuin sairaus tuli, koska se oli kaunis. Tämä ei ollut mikään pätevä syy; mutta Mainward oli haaveellinen luonne, ja hänen elämänsä oli ollut kauniiden leiripaikkojen valintaa ja vaaran halveksumista. — Hän oli, sanoi eräs sanomalehti kertoessaan siitä tapauksesta, joka oli pakottanut hänet pakenemaan lain kouraa Afrikan villeihin maihin, mielikuvituksen uhri. Mainward luotti liiaksi paljon itseensä; se oli yksi syy, miksi hän valitsi tämän kuoleman alueen Iturissa, jota alkuasukkaat sanovat »Maaksi, jossa kaikki pahat ajatukset tulevat hyviksi ajatuksiksi» ja jonka kauppiaat ja matkailijat ovat runollisesti nimittäneet »Kauniiden unien metsäksi». Liiallinen itseluottamus oli pääasiallisesti syynä Mainwardin kohtaloon — liiallinen luottamus omien hevostensa hyvyyteen ja voittamattomuuteen, liiallinen luottamus omaan kykyynsä hankkia rahaa tappioittensa peittämiseksi — hän oli ollut erään pankin johtaja — liiallinen luottamus omaan voimaan hankkia itselleen erään naisen rakkaus, naisen, joka miehen kukistuessa katsoi häneen kylmästi ja pyysi anteeksi, mutta hän ei ollut uskonut Mainwardilla todella olleen sellaisia tunteita häntä kohtaan.
Nyt Mainward kohotti pakottavaa päätänsä ja kirosi ääneen.
— Miksi sinä pidät sellaista kirotunmoista elämää, hä? tiuskaisi hän. —
Olet hyvin hullu mies, Abibu.
— Si, señor, myönsi Abibu, kanolaispoika, tyynesti.
— Lakkaa, kuulitko? raivosi raskaspäinen mies. Tuo ääni tekee minut hulluksi! Sano heille, että lopettavat rummuttamisen.
Lokali lakkasi muutenkin, sillä kuuntelijat sairaan miehen leirissä olivat kuulleet Sandersin kaukaisen vastauksen.
— Tule tänne, Abibu — tahdon hieman maitoa; avaa uusi tölkki ja käske kokin laittaa minulle hieman lientä.
Palvelija jätti hänet mutisemaan ja kierittelemään kyljeltä toiselle vaapperalla leirivuoteella. Mainwardilla oli ajateltavana monta omituista asiaa. Kummallista, miten kaikki melusivat äänekkäästi; kummallista, miten kaikki työnsivät syrjään toinen toisiaan huutaen omia asioitaan. Olihan siinä tosin vararikko ja pankissa tehty huomio — siitä tarkastajasta oli vaikea selvitä — ja Ethel ja hevoset ja — ja…
Kauniiden unien laakso! Siitä olisi tullut kaunis kirja, jos Mainward olisi osannut kirjoittaa, mutta onnettomuudeksi hän ei osannut. Hän saattoi allekirjoittaa papereita, hän saattoi kirjoittaa nimensä: »Kolmen kuukauden kuluttua tästä päivästä maksakaa -». Hän osasi myös kirjoittaa toisten nimiä; hän kirosi ja päivitteli sitä ajatellessaan.