— Haluan jäädä tänne — tämä on pahuksen kaunis paikka.
— Pahuksen on juuri se sana, jota minäkin olisin käyttänyt. Hyvä mies, tämä on Kongon ruttopesä, tämä on Afrikan kaikkien kuolemaa tuottavien kärpästen ja lutikoiden koti.
Hän viittasi kädellään tuoreenvihreän metsänaukion kätkettyihin näköaloihin, suuriin köynnöskasveihin, joita leirituli valaisi.
— Katsokaa tuota ruohoa, sanoi hän, — se on kotimaan ruohoa — siinä on tämän houkutteleva puoli; olin itse melkein leiriytyä tänne. Tulkaa, ystäväni, antakaa minun viedä teidät omaan leiriini.
Mainward pudisti päätään päättävästi.
— Olen hyvin kiitollinen, mutta aion viipyä täällä päivän tai pari. Haluan nähdä tämän paikan yliluonnollisen vaikutuksen, sanoi hän väsyneesti hymyillen. Minulla on paljon parannusta kaipaavia ajatuksia.
— Katsokaas, sanoi Sanders lujasti, — tiedätte erinomaisen hyvin, mistä tämä paikka on saanut nimensä. Sitä sanotaan Onnellisten unien metsäksi, koska täällä kuume liikuskelee; täällä asuvat sitä paitsi kaikki taudit beriberistä aina unitautiin asti. Ette herää niistä unista, joita täällä näette. Mies, minä tunnen tämän maan, ja te olette tulokas; olette tullut tänne päästäksenne maailmasta ja aloittaaksenne uudelleen.
— Anteeksi. — Mainward punastui ja hänen äänensä oli pistävä.
— Oh, tiedän kaikki — enkö sanonut, että olen komissaari? Olin Englannissa niihin aikoihin, kun teidän alkoi käydä huonosti, ja lopun olen lukenut sanomalehdistä, joita silloin tällöin saan. Mutta se ei merkitse minulle mitään. Olen täällä auttaakseni teitä alkuun. Jos haluatte tehdä itsemurhan, niin miksi tulitte Afrikkaan sitä tekemään? Olkaa järkevä ja muuttakaa leirinne. Lähetän laivan takaisin noutamaan miehiänne. Tuletteko?
— En, sanoi Mainward jörösti. — En halua, en kykene; sitä paitsi en ole varustautunut matkaan.