— Ja kuitenkin — — — —?
— Mutta minkä vuoksi meidän pitäisi valita pappeja, sanoi nuori tyttö hiljaan.
— Valita pappeja, tuo lause juontuu varmaankin kummitädistä — rouva Montell solmi tuolla hänelle omituisella itsetietoisella tavallaan hattunsa nauhat siroksi ruusukkeeksi — hän teki aina kaikki kunnollisesti — minä en valitse sitä tai tätä, minä menen aivan yksinkertaisesti kuulemaan sitä, joka antaa minun sielulleni parhainta ravintoa.
— Kenties sanoin sopimattomasti, mutta jos minä vain olen vilpitön, niin on minusta nähden yhtä hyvä kuunnella vanhaa rovastia kuin ketään muutakin.
Äiti kääntyi ympäri ja kiinnitti häneen kummastelevan, moittivan katseen.
— Niin, katsohan rakas äiti, jatkoi Anna, setä T:llä tosin ei ole kummemmat puhujalahjat, mutta hän saarnaa kristillisellä elämällään yhtä paljon kuin puheillaan saarnatuolissa.
— Ai, ai, lapseni, varo itseäsi lain orjuuteen joutumasta! Sinun olisi pitänyt kuulla pastori Törneä eilenillalla isoäidin luona, mutta sinne et sinä voinut tulla päänsärkysi vuoksi; hän näytti meille, mihin omiin töihin luottaminen johtaa — suoraa tietä kadotukseen.
— Mutta uskon pelko, äiti? Eikö papin tule opettaa kuulijoitaan sovittamaan uskoa elämään?
— Sinä tiedät, että minä en koskaan antau väittelyihin pappiemme sananjakamistavasta, vastasi äiti tyynesti. — Hyvästi, tyttöseni, me tapaamme päivällisellä!
— Mutta sinä olet pahoillasi minun kirkkoon menostani, lisäsi Anna empien.