— Me tapaamme siis toisemme radalla!
— Ylihuomennahan meillä taas on tuo ilkeä "matti!" Nyt lähden! Hyvää yötä!
— — — — — — — — — — — — — — — —
Seuraavana päivänä tytöt makasivat puoleen aamupäivään asti, ja Bruunoa oli melkein mahdoton saada hereille. Oli se hyvä, että Iineksellä ei ollut muuta kuin yksi syntymäpäivä vuodessa.
Sitte tuli Roosa täti kuulustelemaan, minkälaista heillä oli pidoissa ollut, ja kaikki kerrottiin juurta jaksain, sekä kahvileivistä että nimipäivälahjoista ja kotimatkasta ja puheliaasta issikasta, jonka sattuivat saamaan. Hauskaa oli pidoissa ollut, ja se ilo oli kyllä heidän muistossaan säilyvä.
— Mutta nyt vihdoin täytyy nousta vuoteesta — tuumasi Helka oikaisten sääriään. — Hyvin sitä väsyttää tällaisten huvien jälkeen.
— Mitä vielä — sanoi Meeri — iltapäivällä minä menen Toivon ja Bruunon kanssa koettelemaan uutta potkuriani; se vie tuota hätää väsymyksen ruumiistani. Tule sinäkin mukaan!
Kaikenlainen talvi-urheilu oli Meerille mieluista, ja vaikka pakkanen puri nenänpäähän, läksi hän kuitenkin aina raittiiseen ilmaan. Helka sitävastoin ei aina ollut yhtä urhea, ja monesti, milloin luistinrata houkutteli, jäi hän kotiin kylmällä vedellä hautomaan äitinsä kipeää otsaa tahi muuten pitämään hänelle seuraa, kun hän makasi väsyneenä. Ei mikään huvi ollut hänelle niin mieluinen, kuin oleminen äidin pienenä apulaisena kodissa.
Kevät-talvesta, kun aurinko jo rupesi sulattamaan jäätä katonräystäistä, sattui Helka kylmettymään, ja hänen täytyi olla sisällä muutamia viikkoja. Kun hän jälleen pääsi ulos, oli jo melkein kevät. Nuoret rupesivat nyt nousemaan aikaisin vuoteelta sunnuntaisin, menivät sitte kävelemään aina Eläintarhaan asti ja tulivat kotiin kädet täynnä "palmuja" eli "pajukissoja", jotka niin lupaavina ilmoittivat, että kevät todellakin oli tulossa. Ja aurinko paistoi, ja lumikinokset sulivat, ja sitten oli jo pääsiäinen.
Kotiin pääsiäiseksi.