— Sinä tuumaat meidän kuvaelmaamme ja bengaalitulta?
— Niin kyllä, tarvitaanhan vähän pimeyttä — Freedrik puhui hiljaisemmalla äänellä. — Vihtori valmistaa vieläkin erään odottamattoman hauskuuden myöhemmin illalla. Pysy hereillä, niin saat kuulla!
— Sehän on hauskaa; en ole tietävinäni mistään.
— Nyt Meeri viittoo, ehkä se koskee kuvaelmaa — sanoi Helka ja kiirehti pois.
Puoli tuntia tämän jälkeen pyydettiin seuraa kävelemään puutarhaan. Isä itse tarjosi käsivartensa Gerdalle, ja juuri kun kaikki olivat joutuneet perille lehtimajan luo, vedettiin esirippu sivullepäin, ja katsojain eteen ilmaantui bengaalitulen valossa ryhmä keveitä olentoja löyhyävissä pilventapaisissa puvuissa. Toivon haltiatar seisoi ensimmäisenä tarjoten laakeriseppelettä päivän kuningattarelle, ja sillä välin toiset viskasivat ruusuja hänen jalkojensa eteen.
— Tämä on tulevaisuuden ennustus — selitti isä. — Laakeri ja ruusut merkitsevät kunniaa ja onnea yhdistettyinä. Mitä enempää saatat toivoa, pikku tyttöni?
— Mutta katsokaapas, miten Lilli on enkelin näköinen tuolla kaikkein korkeimmalla, ja Helka seppeleineen on varsin viehättävä.
Nyt sammui valo ja verho vedettiin eteen. Yleisö taputteli käsiään, ja kaikki kiittivät Vihtoria, jolle koko kunnia tuli tästä onnistuneesta esityksestä.
Pruustinna, joka ennusti sekä sadetta että ukkos-ilmaa, kehoitti lähtemään pois, ja monet kiitokset lausuttuaan ja sydämmelliset hyvästit sanottuaan istuivat vieraat taas ajoneuvoihinsa, tyytyväisinä hauskaan iltaan.
— Toivoisin että huomenna taas olisi jonkun syntymäpäivä — sanoi pikku
Ester, kun lapset sanoivat yöhyväiset.