— Jos kaikki päivät olisivat juhlapäiviä, niin ne kyllä pian tulisivat ikäviksi, siitä saat olla varma — vastasi isä hymyillen ja taputti häntä poskelle. — Leikillä ja vakavuudella pitää olla aikansa elämässämme; hyvää yötä nyt, pikku väki! Hyvää yötä, Gerda. Uneksi haltiattaristasi!
Helka oli tänä iltana puuhaavinaan kaikenmoisissa tarpeettomissa askareissa odottaessaan luvattua hauskaa yllätystä, mutta Meeri, jolla ei ollut asiasta vihiä, pani mitään aavistamatta levolle. Pitkäksi odotus ei kuitenkaan tullut, sillä tuskin oli serkku painanut päänsä patjaan ja Gerda huutanut heille hyvää yötä, ennenkuin lempeät sävelet kuuluivat illan tyyneydessä Gerdan akkunan alta vielä toisen kerran tänä muistorikkaana päivänä.
"Helmi kallis, loistavainen", lauloi hyvin harjoitettu kvartetti, ja Vihtorin kaunis tenori kaikui sopusointuisesti Freedrikin puhtaan basson kanssa yhdessä, joten ei huomattu, että herra Kontion ääni oli käynyt vähän karkeaksi ja että Bruunolla paraikaa oli äänenmurros.
Äiti, jolle asiasta oli kerrottu, tuli ylös, tuoden kaksi sytytettyä kynttilää muassaan, ja tytöt istuivat kaikki lattialla sillä aikaa kuin laulajat lauloivat: "Tähti kirkas" ja "Miks' kaukana niin olet". Hyvästiksi he lauloivat vielä: "Nuku armas", ja sitte sävelet etenivät vähitellen ja haihtuivat vihdoin kuten väreilevät aallot yön hämärään. Ei milloinkaan ennen Gerda ollut saanut niin paljon kunnian-osotuksia kuin tänä syntymäpäivänä.
Kulovalkea.
Isä oli sanonut tosisanat. Leikki ja elämän vakavat toimet käyvät aina käsi kädessä täällä maailmassa.
Kun tytöt seuraavana päivänä heräsivät, saivat he kuulla sen kammottavan uutisen, että kulovalkea oli syttynyt Kerttulan metsään. Tummat pilvet olivat vain heittäneet muutamia pisaroita auringonpaahteen kuivaamaan maahan, ja jostakin varomattomasti poisviskatusta tulitikusta oli valkea syttynyt, ruveten pelottavassa määrässä riehumaan.
Asessori Bergendahl oli Freedrikin ja Bruunon kanssa heti kiirehtinyt paikalle, missä tuho oli alkanut, asettuaksensa sammutustyön eturiviin, ja jokainen mies talosta oli mukana. Ilma tuntui painostavalta koko talossa ja kaikki oli niin hiljaista kuin pyhäpäivänä.
Äiti ja tytöt sekä herra Kontio istuivat alakuloisina verannalla, eikä työ eikä keskustelu tahtonut mitenkään sujua.
— Isä raukka, joka tuskin ennätti syödä suupalaa aamiaiseksi — sanoi äiti päivällispöydässä. — Ja miten nälkäisiä pojatkin lienevät!