— En minä juuri sitä tiedä, mutta kyllä hän aina käy hienommassa puvussa kuin Freedrik ja herra Kontio. — Tiedätkö, että Elma tulee meidän kouluumme syksyllä. — Pian täältä lähdemme pappilaan, joten saat tehdä naapuriemme tuttavuutta. Santaniemeen meidän myöskin täytyy mennä tervehtimään Lotta tätiä. Hänellä, tiedätkö, on niin kovasti hauska ja kaunis koti, ja hän niin mielellään tahtoo nähdä nuorta väkeä ympärillään. Santaniemi on komein kartano meidän pitäjässä.
— Hauskempi kuin Kerttula ei se kuitenkaan saata olla — intti Helka päättävästi. — Mutta kerroppas nyt vielä jotakin Lotta tädistä!
— Aivan mielelläni; mutta hän ei suinkaan ole ainoastaan minun; vaan meidän kaikkien herttainen täti, ensimmäinen henkilö, jota minä voin muistaa aikaisesta lapsuudestani. Silloin eli vielä hänen äitinsä, joka oli kovin vanha, mutta nyt on täti yksin rakkaassa Santaniemessään ja hallitsee ja asettelee siellä kaikkea paremmin kuin paras isäntä. Kaikki alustalaiset katsovat kunnioittaen häneen, ikään kuin hän olisi heidän äitinsä. Isä sanoo, että hän on niin hyvä, ettei hän milloinkaan anna vasemman käden tietää, mitä oikea tekee. Siellä on niin kummallisia vanhoja kapineita, siellä Santaniemessä, ja niin kauniita vierashuoneita, joissa on valkoiseksi maalatut paneilit ja perhekuvia seinillä. Puutarhassa kasvaa omenapuita satamäärin, ja marjapensaat seisovat siellä pitkissä jaksoissa kuten sotamiehet rivissä. Sitte siellä on huvihuone ja keinu ja talli, jossa on mitä komeimpia hevosia; ne ovat Lotta tädin lemmikkejä. Niin, kyllä me olemme leikkineet ja pitäneet hauskaa senkin seitsemän kertaa Santaniemessä ennen, jolloin tädin veljenpoika, Heikki, lapsena asui siellä. Nyt hän jo on suuri mies, jo yli kahdenkymmenen, eikä hän olekkaan pitkiin aikoihin oleskellut Santaniemessä muuta kuin pari viikkoa erästään. Hänestä tulee insinööri ja hän lueskelee paraikaa eräässä oppilaitoksessa Dresdenissä. Heikki on erinomaisen hyvä ja vakava poika, vaikka hän on vähän hiljainen ja harvapuheinen. Lotta täti onkin häneen hyvin kiintynyt; hän on tädin ainoa elossa oleva sukulainen. Oikein hauskaa saada sinut tutustumaan Santaniemeen ja Lotta tätiin… Mutta tule nyt, äiti jo verannasta viittoo meitä luoksensa.
Molemmat tytöt kiirehtivät portaitten luo.
— Täällä on ollut Santaniemestä joku, joka on tuonut kopallisen hyvää lämmintä leipää, ja minä panin Fiinan kattamaan kahvipöydän tänne ulos — sanoi rouva Bergendahl iloisesti; hän oli aina tyytyväinen, kun hänellä oli hauskoja uutisia kerrottavana ja kun hän saattoi asettaa hauskuutta ympäristöllensä. — Isä tulee kohta, nyt soitan poikia ja Gerdaa tulemaan myöskin!
Kellon tuttu ääni kutsui perheen jäseniä "keskus-asemalle", joksi Bruuno hyvin sattuvasti nimitti verantaa, joka kesällä oli tavallisena kokouspaikkana.
Pää täynnänsä saksalaisia lauselmia ja sananparsia, tuli Gerda alas ylikerrassa sijaitsevasta huoneestaan; hän luki innokkaasti voidaksensa syksyllä lähteä ulkomaille täydentämään siellä opintojansa saksankielessä, joka oli hänen pää-aineensa. Bruuno, joka oli nukkunut makeasti siimehikkäässä lehtimajassa, hieroi par'aikaa unta silmistään.
Freedrik ja herra Kontio olivat laittaneet kuntoon muutamia harvinaisia kuivattuja kasveja; ja "maisteri" näytti siltä, kuin hän vielä olisi oleskellut "tieteiden esikartanoissa", kuiskasi Meeri Helkalle, sillä hänen vaalea tukkansa oli pystyssä ja katse kaukaisuudessa, aina siihen asti kuin Gerdan sointuva ääni kuului joukosta, jolloin hän ikäänkuin unesta hätkähti hereille.
Freedrik oli pitkä, vaalea ja hyvin solakka, hänellä oli aattehikas otsa ja suuret sinisenharmaat silmät, ja hän oli ihan vastakohta Bruunolle, joka oli lyhytkasvuinen, mustatukkainen ja hyvin tanakka. Bruunon vilkkaat silmät saattoivat välistä välähtää salaman tapaan, kun joku häntä vastusteli, mutta Freedrikin luonteessa oli jotakin levollista ja vakavaa, ja ainoastaan silloin, kun hän hymyili, kirkastuivat hänen kasvonsa ihmeellisesti. Hän oli äitinsä näköinen; heillä oli sama lämmin katse ja yhtä miellyttävä hymyily.
— Olemme aikoneet mennä uistinta soutamaan tänä iltana, haluttaako teitä tulla mukaan? — kysyi Freedrik.