— Pitää heti mennä hakemaan professoria, käykää sanomassa siitä kyökissä — tohtori vaipui polvilleen Margyn vuoteen ääreen. Vaimonsa nukkui vielä, ja tohtori ajatteli, että hänet pitäisi herättää, vaan jalkansa olivat kuin lainauksissa, ettei hän päässyt lapsen vuoteen äärestä.
Kun professori tuli, niin hän vakuutti todeksi sen mitä oli pelätty, Margy oli saanut kuristustaudin, tuon salaa hiipivän lasten vihollisen, eikä tohtori voinut kieltää, että tila oli vaarallinen.
Alice rouvakin oli herännyt oudoksuen vilkasta liikettä talossa näin varhain aamulla, ja hän soitti saadakseen tietää, mitä oli tapahtunut. Tohtori meni hänen luo, ja miehensä näöstä voi rouva jo päättää, että Margylle oli tapahtunut jotain.
— Onko tyttö kipeä vai — ehkä kuollut?
— Kipeä on, vaan ei, Jumalan kiitos, kuollut, ja missä on elämää, siinä on myöskin toivoa — vastasi tohtori.
— Kuka on nyt hänen luonaan?
— Kaarinatäti, joka tuli heti alas, kun kuuli tavattoman varhain puhetta Margyn kamarista; niinkuin tiedät, on tädin makuuhuone juuri Margyn kamarin päällä. Pieni Margy raukka, hänellä on vähänväliä ankaroita tuskia, että sydäntä särkee nähdä; jos sinun on vaikea nähdä, niin voit olla varma, että täti kyllä hoitaa häntä hellästi, ja Tilda on myöskin aulis.
Nuori rouva kääntyi vastaamatta sanaakaan, vaan ennenkö tohtori ehti sairashuoneeseen, niin rouvakin oli siellä, ja sanaa lausumatta nousi Kaarinatäti ja jätti äidille paikkansa lapsen ääressä.
Kolme päivää kesti kamala taistelu, jonka aikana oli silloin tällöin joku lieveämpi hetki. Tohtori oli aivan suunniltaan ja epätoivoissaan, jotta hän oli aivan sopimaton sairaanhoitajaksi, vaan sitä väsymättömämpi oli hänen vaimonsa. Tuskin minuutiksikaan hän lähti sairasvuoteen luota ja hän tarkoin täytti professorin määräykset pienen sairaan hoidossa. Hän ei näyttänyt ajattelevan itseään ollenkaan, ei muistanut ruokaa eikä unta, herkeämättä tarkasti pienimpiäkin muutoksia taudin kulussa ja aivan kuin vaistomaisesti näytti hän ymmärtävän, mikä oli milloinkin hyvä lapsen tuskien huojentamiseksi. Äiti tiesi selvään, että pienen Margyn katse, kun se oli tajullaan, etsi isää tahi Kaarinatätiä eikä koskaan ikävöinyt häntä.
Tohtori näki miten sanomaton tuska tunti tunnilta ilmeni aina selvemmin vaimonsa kauniilla muodolla, jolla tähän asti ei ollut näkynyt surua eikä kärsimyksiä, ja miten hänen kyynelettömät silmänsä ilmaisivat tuskaa, jota sanoilla ei kyennyt lausumaan.