— Ovatko he todellakin rohjenneet sellaista? — Opettaja kävi tummanpunaseksi ja suonet hänen ohimoillaan alkoivat paisua — meidän täytyy heti ryhtyä toimeen saattaaksemme heitä edesvastaukseen!
— Otatteko asian niin vakavasti?
— Niin, niin teen; joka kysymyksessä olen minä järkähtämättömästi oikeuden puolella, ja tässä on epäilemättä laittomuus, josta meidän on otettava selvä, sanoi hän pontevasti. Koko kouluajalla hän ei voinut saada ajatuksiaan tästä irralleen, ja kuta enemmän hän mietti, sitä katkerammaksi tunsi hän käyvänsä. Jos se olisi koskenut häntä itseään, niin olisi hän luultavasti ottanut asian tyyneemmästi, mutta että he tahtoivat riistää opettajattarelta, turvattomalta naiselta, osan hänen pienestä ja hyvinansaitusta palkastaan, se sai liikkeelle hänen tunteensa »heikompien puolustukseksi». Heti kun tunnit olivat loppuneet, riensi hän erään lähellä asuvan koulujohtokunnan jäsenen luo, ja tältä sai taitavasti asetettujen kysymysten kautta selvän tiedon siitä myyräntyöstä, jonka olivat tehneet neiti Vinterille, sekä myöskin varmuuden siitä, että se kokous, missä kysymys oli nostettu, oli ollut laiton: Tässä oli siis heti yksi koukku mihin voi tarttua.
Palattuaan retkeltään koputti hän opettajattaren puolelle, kertoakseen hänelle uutisensa: — Kun heitä nyt on varoitettu, arveli hän, niin saatte luultavasti jonain päivänä luoksenne ukot monilla anteeksipyynnöillä ja selityksillä, mutta minä neuvoisin olemaan suostumatta mihinkään välipuheisiin heidän kanssaan. Annetaan kaiken mennä laillista tietään. Meidän oikeutemme on varustautua kaikilla luvallisilla keinoilla vääryyden hyökkäyksiä vastaan.
Rautio ennusti totta, neiti Vinterin luo todellakin tuli useita talonpoikia, mutta hän oli varuillansa; he huomasivat nyt menetelleensä kerrassaan ajattelemattomasti, ja olisivat mielellään myöntyneet korvaamaan parhaansa mukaan. Nyt oli se kuitenkin liian myöhäistä, ja Raution ryhtymisellä asiaan, tämä pieni sotku päättyi pian opettajattaren eduksi.
Isola, joka oli yrityksen päänä, suuttui aivan sydämettömästi, ja varmaa oli, että Rautio asiaan ryhtymisensä kautta oli yllyttänyt sekä hänen että muiden vastustajainsa nurjaa mieltä. Neiti Vinter taas oli saanut nähdä, että opettajan tyyneen pinnan alla oli tulta, mistä hänellä tähän asti oli ollut vain heikko aavistus. Muutamia ystäviä oli tuo pieni jupakka kuitenkin saattanut koululle ja opettajille, oltiin suuttuneita vääryyden teosta, mikä kiihotti lämpimämmin suosimaan vainottua asiaa.
— »Elämä on taistelua», arveli nuori opettajatar nauraen. — Jokaisen pienen uuden kahakan jälkeen tunnen itseni vain innokkaammaksi taisteluun.
— Niin, jos vain onnistuisimme pysymään tyyneinä ja maltillisina, muussa tapauksessa saamme ainoastaan tuskaa ja katumusta, ja minun käsitykseni mukaan vaikuttavat tällaiset riidat aina haitallisesti koulun työhön. Missä kaksi puoluetta seisoo toisiaan vastassa ja valmiina vähimmästäkin syystä hyökkäämään toistensa kimppuun, niin ei ole menestystä, eikä koskaan Jumalan siunausta ole riidassa ja eripuraisuudessa. Taistelua pahaa vastaan maailmassa aina on käytävä, jos mieli raittiin henkisen elämän kasvaa ja antaa todisteita olemassa olostaan, mutta tällä taistelulla on aivan erityinen merkitys.
Opettajatar vastaamatta katseli Rautiota, joka seisoi ikkunassa ja silmäili metsään päin. Opettajatar tunsi, että Raution katse ylettyi korkeammalle ja tunki syvemmälle kuin hänen, ja tietämättään heräsi hänessä hiljainen kunnioituksentunne tuota yksinkertaista talonpoikaa kohtaan.
— Minä saan monta hyödyllistä opetusta teiltä, herra Rautio, sanoi hän ja pani kätensä helmaansa — te ette opeta ainoastaan poikianne!